Kestävä kemikaalistrategia
EU:n kemikaalistrategian tavoitteena on suojella niin ihmisiä kuin ympäristöäkin haitallisilta kemikaaleilta, esimerkiksi ikuisuuskemikaaleiksikin kutsutuilta PFAS-yhdisteiltä. Myös Joutsenmerkin kriteereissä painotetaan vahvasti kemikaaliturvallisuutta.
Kestävyyttä edistävän kemikaalistrategian keskeisenä periaatteena on, että haitalliset kemikaalit suljetaan pois jo tuotteiden suunnitteluvaiheessa sen sijaan, että niitä valvottaisiin tuotteiden jo ollessa markkinoilla. Haitallisimmat aineet pyritään kieltämään kokonaan, ellei niiden käyttö ole välttämätöntä muista terveyteen tai turvallisuuteen liittyvistä syistä.
Kemikaaliturvallisuus on keskeinen teema myös lähes kaikissa Joutsenmerkin tuoteryhmissä, puhdistusaineista kosmetiikkaan, hygieniatuotteisiin, tekstiileihin ja rakentamiseen. Merkki asettaa kieltoja ja tiukkoja rajoituksia muun muassa syöpää aiheuttaville, lisääntymiselle vaarallisille, hormonitoimintaa häiritseville, allergisoiville sekä ympäristölle haitallisille aineille.