Ympäristömerkki yleistyy rakentamisessa – Pohjoismaissa jo kymmeniä tuhansia Joutsenmerkittyjä asuntoja

Joutsenmerkitty rakentaminen jatkaa kasvuaan. Pohjoismaissa on yli 23 000 Joutsenmerkittyä asuntoa, pientaloa, koulua tai päiväkotia – ja yli 42 000 uutta on rakenteilla.

Tammikuuhun 2022 mennessä Suomeen oli valmistunut 565 Joutsenmerkittyä asuntoa tai taloa, pariin kymmeneen eri kohteeseen.

Joutsenmerkittyjä kouluja ja päiväkoteja löytyy jo esimerkiksi Kalajoelta, Iistä, Varkaudesta, Iisalmesta ja Salosta. Joutsenmerkittyjä asuintaloja on valmistunut eniten pääkaupunkiseudulle.

Esimerkiksi Vantaan kaupungin vuokrataloyhtiö VAV Asunnot on päättänyt rakennuttaa kaikki uudet kohteensa Joutsenmerkin kriteerien mukaisesti. Ensimmäiset NCC:n VAV:lle rakentamat Joutsenmerkityt kohteet valmistuivat vuosina 2018 ja 2021. JM Suomi puolestaan rakentaa Joutsenmerkittyjä omistusasuntoja pääkaupunkiseudulle. Neljä taloa on jo valmiina.

Joutsenmerkityt ja merkkiä tavoittelevat asunnot, koulut, päiväkodit ja pientalot Pohjoismaissa 1.1.2018-1.1.2022. Yhteensä jo noin 66 000.

Tunnettu ja arvostettu ympäristömerkki

Joutsenmerkki on Pohjoismaiden virallinen ympäristömerkki ja yksi maailman tiukimmista ympäristösertifikaateista. Joutsenmerkityt tuotteet ja palvelut täyttävät kattavat, elinkaariajatteluun perustuvat ympäristövaatimukset. Kriteerien painopisteitä ovat ilmastonmuutoksen ehkäisy, kiertotalous, kemikaaliturvallisuus sekä luonnon monimuotoisuus.

Yli 90 prosenttia suomalaisista tunnistaa Joutsenmerkin, ja vuonna 2021 se valittiin Suomen seitsemänneksi arvostetuimmaksi brändiksi.

Joutsenmerkki rakentamisessa

  • Alhainen energiankulutus
  • Hyvä sisäilma
  • Tiukat kemikaalivaatimukset
  • Jäljitettävät ja suurelta osin sertifioidut puumateriaalit
  • Korkea laatu
  • Rakennusosien uudelleenkäyttö- ja kierrätysmahdollisuudet huomioitu

Lisätietoa Joutsenmerkitystä rakentamisesta ja merkin hakemisesta löydät täältä.