Savon ammattiopiston ja Varkauden lukion kampusalueelle Joutsenmerkki

Joutsenmerkin saanut Varkauden kampus on ollut opetuskäytössä vuoden 2020 alusta alkaen. Käyttäjäkokemukset ovat olleet kiittäviä, ja erityisesti tilojen valoisuudesta on käytäväpuheissa annettu positiivista palautetta.

– Haluamme olla vetovoimainen koulutuskuntayhtymä niin henkilöstölle kuin opiskelijoille ja tarjota houkuttelevan kokonaisuuden puhtaasta sisäilmasta lähtien, Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Heikki Helve kertoo.

Pohjoismaisen ympäristömerkin luovutti toimitusjohtaja Riikka Holopainen Ympäristömerkintä Suomi Oy:stä.

– Savon ammattiopiston kampukset Varkaudessa, Iisalmessa, Kuopiossa ja Siilijärvellä ovat valtakunnallisesti ensimmäinen ja suurin Joutsenmerkitty kampushanke. Varkauden kampuksella on ilahduttavaa se, että siellä on tehty hiilijalanjälkilaskelma, rakennusjätteen kierrätysprosentti on 61 ja katolta löytyvät aurinkokennot, Holopainen iloitsee.

Joutsenmerkki haastaa urakoitsijat

Joutsenmerkin kriteerit huomioivat rakennuksen koko elinkaaren. Vaatimuksia on muun muassa materiaalien jäljitettävyydelle ja vähäpäästöisyydelle, rakennusjätteiden kierrätysmahdollisuuksille ja tarkalle laadunhallinnalle ja raportoinnille. Jokainen käytetty tuote ja materiaali on hyväksytettävä asiantuntijoilla.

Valmiissa tiloissa tärkeää on runsas päivänvalo, raitis sisäilma, hallittu melutaso ja tehokas energiankäyttö unohtamatta tilojen toimivuutta ja viihtyisyyttä. Nämä kaikki pitää huomioida jo hankekilpailutuksessa ja suunnittelussa. Joutsenmerkki-rakentaminen haastaa myös urakoitsijat.

– Toimintaamme ohjaa laatu- ja ympäristöjärjestelmän sisältävä NCC:n toimintajärjestelmä. Kestävän kehityksen mukainen toiminta näkyy muun muassa turvallisessa työympäristössä, materiaali- ja jätehallinnassa sekä terveellisissä rakennuksissa. Joutsenmerkki-rakentamisessa on paljon tuttua toimintamme kanssa, mutta toki sen kriteerit ovat tiukat. Esimerkiksi kierrätettävän jätteen osalta yli 60 prosentin tavoitteen täyttyminen vaati työmaalta tarkkaa seurantaa. Yksi tärkeimmistä asioista hanketta aloittaessa on huolellinen perehdytys Joutsenmerkin kriteereihin ja niistä tiedottaminen projektiorganisaatiolle koko hankkeen ajan, toimialajohtaja Tommi Tiihonen NCC:ltä sanoo.

Riikka Holopainen, Heikki Helve ja Tommi Tiihonen Joutsenmerkin luovutustilaisuudessa.

Lisää kampuksia tulossa

Varkauden uudisrakennuksen koko on 3 500 m2, ja se yhdistää kampusalueen rakennukset toisiinsa. Kampusalueen viheralueet, kulkuväylät ja pysäköintialueet on laitettu kuntoon kesän 2020 aikana.

Savon koulutuskuntayhtymä toteuttaa kestävän tulevaisuuden strategiaa ennakkoluulottomasti, ja kampus toisensa jälkeen pokkaa Joutsenmerkin. Iisalmen kampus valmistui ensimmäisenä syksyllä 2019, ja syksyllä 2020 oli Varkauden vuoro. Toivalan kampus Siilinjärvellä on rakenteilla, samoin Savilahden kampusalue Kuopiossa. Savilahdessa Joutsenmerkityn oppimisympäristön kokonaisala tulee olemaan lähes 29 000 m2.