Joutsenmerkki on ympäristölle hyvä valinta – ja Suomen seitsemänneksi arvostetuin brändi

Joutsenmerkki - vuoden 2021 arvostetuin alkuperämerkki Suomessa

Vuosittaisen Brändien arvostus -tutkimuksen tulokset julkaistiin elokuussa. Joutsenmerkki sijoittui jälleen arvostetuimpien brändien kärkikymmenikköön.

Taloustutkimuksen ja Kauppalehden kyselytutkimuksessa selvitettiin suomalaisten kuluttajien näkemyksiä yli 500 brändistä. Vuonna 2021 kärkisijoilta löytyy jälleen perinteikkäitä kotimaisia brändejä, kuten Fiskars, Yle, Abloy ja Fazer.

Tutkimuksen kestomenestyjä Joutsenmerkin kuluttajat arvioivat tänä vuonna Suomen seitsemänneksi arvostetuimmaksi brändiksi. Viime vuosina merkki on löytynyt sijoilta 5–14, eli arvostus on pysynyt erittäin korkeana vuodesta toiseen.

Alkuperä- ja ympäristömerkit pärjäsivät tutkimuksessa viime vuoden tapaan hyvin. Merkinnöistä kaikkein arvostetuin oli Joutsenmerkki.

Lähes kaikki tuntevat merkin

Joutsenmerkin tunnettuus on myös huippuluokkaa: Brändien arvostus -tutkimuskyselyyn vastanneista 97 prosenttia tunsi merkin vähintään nimeltä. 15–24-vuotiaista vastaajista merkin tunnisti täydet 100 prosenttia. Tunnettuus on ollut vastaavalla tasolla myös Pohjoismaisen ympäristömerkinnän omissa kuluttajatutkimuksissa.

Joutsenmerkin suosio oli alueellisesti sekä eri ikä- ja ammattiryhmissä hyvin tasaista. 80 prosenttia vastaajista kertoi käyttävänsä Joutsenmerkkiä eli valitsevansa Joutsenmerkittyjä tuotteita ainakin joskus. Nuorten vastaajien keskuudessa luku oli jopa 92 prosenttia.

Top 10 arvostetuimmat brändit Suomessa 2021:

  1. Fiskars
  2. Yle Areena
  3. Abloy
  4. Fazer
  5. YLE
  6. Havu Mäntysuopa
  7. Joutsenmerkki
  8. Valio
  9. Elovena
  10. Hyvää Suomesta -merkki