Pullat uuniin ja kahvi porisemaan – Joutsenmerkki syysiltoja piristämässä

Joutsenmerkittyjä tuotteita löytyy sekä arkeen että juhlaan, oli kyseessä sitten treffit tai rento illanvietto ystävien kesken. Tässä siis Joutsenmerkin vinkit syysiltoihin.

Puistopiknikit ja uimarannalla löhöily väistyvät syksyllä luultavasti karaistuneemmankin suomalaisen kalenterista, ja vapaa-aikaa vetäydytään viettämään sisätiloihin.

Joutsenmerkki näkyy tietysti monen kodin arjessa, mutta yhtä lailla se voi olla mukana myös kun vaihdetaan vapaalle. Mistä Joutsenmerkin saattaisi illanvieton lomassa bongata?

Pöytä on katettu

Jos iltaa varten haluaa oikein laittautuakin, Joutsenmerkittyä kosmetiikkaa on tarjolla moneen lähtöön. Merkin ansainneita vaatteitakin on markkinoilla: esimerkiksi Pierre Robert julkaisi juuri Joutsenmerkityn merinovillavaatemalliston.

Suomalaiset ovat kahvinjuojakansaa. Kahvinkeitin napsahtaakin usein päälle sillä hetkellä, kun ovikello kilisee vieraiden saapumisen merkiksi.

Uunista leijaileva pullantuoksu kutsuukin sitten vieraat kahvipöytään. Suodatinpussit ja leivinpaperi ovat tietysti Joutsenmerkillä varustettua sorttia, mutta entä pöydän kattaus? Ainakin lautasliinoja ja kynttilöitä on saatavilla Joutsenmerkittyinä, ja ehkä sisustuksesta saattaisi löytyä Joutsenmerkittyjä tekstiilejä.

Joutsenmerkittyjä tuotteita arkeen ja juhlaan. Kuva: Mikael Heiskanen
Kaikkea tätä ja paljon enemmänkin on saatavilla Joutsenmerkittyinä.

Juomatarjoilussakin Joutsenmerkki saattaa lähitulevaisuudessa olla mukana, sillä keväällä julkaistiin kriteerit nestepakkauksille. Merkkiä kantavia pulloja tai tölkkejä ei vielä ole ehtinyt markkinoille, mutta toivottavasti tilanne muuttuu pikavauhtia.

Romanttisempiin illanviettoihin Joutsenmerkillä on tarjota muutakin kuin kynttilöitä. Jos ilta osoittautuu oikein erityisen läheiseksi, ehkä merkillä varustettu hierontaöljy kaivettaisiin kaapista?

Kaerligin Joutsenmerkitty hierontaöljy, liukuvoide ja intiimialueiden pesuaine.
Joutsenmerkittyjä tuotteita on myös tilanteisiin, joihin liittyy erityisen hyvää kemiaa.

Jos taas ilta osoittautuu tuskallisen tylsäksi, paikalta pakeneminen vaivihkaa Joutsenmerkityn ikkunan kautta ei valitettavasti ole mahdollista – ainakaan ihan vielä. Kriteerit jo odottelevat ikkunatehtaita, eli ehkä vielä tulevaisuudessa.

Tiskejä ei välttämättä tarvitse kesken illanvieton miettiä, mutta sitten aikanaan sekin hoituu Joutsenmerkityillä tuotteilla, sekä käsin että koneessa.

Muutakin sotkua saattaa tietysti syntyä. Läikkyneen kahvin tahrimiin housuihin tai kaatuneen punaviinin sotkemaan mattoon kannattaa kokeilla Joutsenmerkittyjä tahranpoistoaineita.

Tai jos seuraavana päivänä oikein laiskottaa, ehkäpä voisi kokeilla siivouspalveluakin? Täytynee kuitenkin mainita, että ainakin nykyisin Joutsenmerkittyä siivousta on tarjolla lähinnä yrityksille.