Vaikea saada, helppo valita – Joutsenmerkki ympäristötyön tukena jo 35 vuotta
Joutsenmerkki juhlii jo 35-vuotista taivaltaan. Alusta asti kantavana ajatuksena on ollut auttaa kuluttajia tekemään ympäristölle parempia valintoja. Yrityksiltä se vaatii työtä, mutta tänä päivänä markkinoilla on kymmeniä tuhansia tuotteita ja palveluita, jotka ovat läpäisseet merkin tiukat kriteerit.
Vuonna 1989 Pohjoismaiden ministerineuvosto perusti virallisen pohjoismaisen ympäristömerkin, jonka tehtävä olisi ohjata yrityksiä ja kuluttajia ympäristölle parempiin valintoihin. Näin syntyi Joutsenmerkki, jonka tiukat ympäristövaatimukset huomioivat tuotteen koko elinkaaren olennaiset vaiheet raaka-aineista ja tuotannosta aina kierrätykseen asti.
Merkin saaminen onkin osoitus vaativien kriteerien täyttämisestä ja siten myös tärkeä väylä osoittaa, että yrityksen tuotteet tai palvelut kuuluvat ympäristön kannalta markkinoiden parhaisiin.
Yrityksille Joutsenmerkki on merkittävä työkalu ympäristölle parempien tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen sekä niistä viestimiseen. Tätä artikkelia varten Joutsenmerkin luvanhaltijoilta on kerätty kommentteja siitä, mitä Joutsenmerkki heille merkitsee.
Joutsenmerkki on tärkeä osa vastuullisuustyötämme ja sen kriteerit ohjaavat päivittäistä toimintaamme. Elinkaariajattelu sopii hyvin yhteen arvojemme kanssa.
Minna-Mari Mentula,
palvelupäällikkö, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Joutsenmerkki merkitsee meille strategista kumppanuutta ja asiakasarvoa, tarjoamalla luotettavan sertifikaatin laadukkaille tuotteille.
Henrik Lehelä,
markkinointipäällikkö, FHCS Oy / Vileda Professional
Edelläkävijöiden merkki
Joutsenmerkki tarjoaa yrityksille myös haastetta, sillä ympäristövaatimuksia tiukennetaan noin viiden vuoden välein ja silloin yritysten on haettava merkkiä uudelleen. Uudistettujen kriteerien tehtävä on kirittää tuotteiden ja palveluiden kehitystä sekä ohjata yritysten ympäristötyötä.
Merkin kriteerit hillitsevät ilmastonmuutosta, auttavat luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä, edistävät kiertotaloutta ja rajoittavat haitallisten kemikaalien käyttöä. Ympäristön lisäksi terveyteen liittyvät vaatimukset ovat keskiössä ja ne huomioidaan erityisesti kemikaaliturvallisuuden kautta. Nämä kriteerit täyttäessään Joutsenmerkittyjä tuotteita tai palveluita tarjoavat yritykset näyttäytyvät myös edelläkävijöinä.
Joutsenmerkityt autonhoitotuotteet ovat lähes standardi konepesualalla eli sitä vaaditaan liikenneasemayhtiöiden keskitetyissä hankinnoissa.
Tomi Pohjolainen,
Research And Development Manager, Tekno-Forest Oy / Pineline
Joutsenmerkki antaa hyvät ja konkreettiset raamit sille, mihin yrityksessämme olisi hyvä keskittyä vastuullisuustyön ympäristöön liittyvissä asioissa.
Tiia Peltoranta,
tuotanto- ja vastuullisuuspäällikkö, Niini & Co Oy
Ympäristölle paremmat valinnat helpommiksi
Vaikka Joutsenmerkki on perustettu jo 35 vuotta sitten, ensimmäinen pohjoismainen kuluttajakampanja tehtiin vasta viime vuoden puolella. Vaikea saada, helppo valita -kampanjassa tuodaan esiin Joutsenmerkin laajaa tuotekirjoa ja vaativia kriteerejä, joiden täyttäminen vaatii yrityksiltä kunnianhimoista työtä. Joutsenmerkin saanut tuote tai palvelu näyttäytyykin kuluttajille siksi helppona tapana tehdä ympäristölle parempia valintoja.
Kuluttajan kannalta Joutsenmerkki on entistä tärkeämpi. EU:n ja Joutsenmerkin teettämän kuluttajatutkimuksen mukaan yli 60 prosenttia suomalaisista uskoo, että yritykset liioittelevat tuotteidensa vihreyttä usein. Kuitenkin heistä kaksi kolmasosaa luottaa Joutsenmerkkiin. Merkki on sijoittunut myös arvostetuimpien brändien parhaimmistoon jo useampana vuonna peräkkäin.
Joutsenmerkki pakkauksessa viestii kuluttajalle selkeästi, että se on ympäristöystävällisempi valinta ja näin ollen helpottaa omaa viestintäämme. Yhteistyö Joutsenmerkki-organisaation kanssa tuottaa yrityksellemme selkeää lisäarvoa ja on konkreettinen keino helpottaa vastuullisempaa kuluttamista.
Marita Hanhineva,
Marketing Director, Orkla Care Finland
Joutsenmerkki on tärkeä osoitus asiakkaillamme, että toimimme ympäristön hyväksi ja edistämme kestävää kehitystä.
Elsi-Maria Soininen,
hotellinjohtaja, Scandic Lahti City
Ympäristömerkkien rooli isossa kuvassa
Tulevaisuudessa Joutsenmerkin merkitys tulee korostumaan entisestään. Kasvava viherpesu on saanut päättäjät pohtimaan ratkaisuja sen kitkemiseksi. Siksi on hyvä, että EU:ssa etenevä ympäristöväittämiä sääntelevä direktiiviehdotus tunnistaa luotettavat ympäristömerkit, kuten Joutsenmerkin, tehokkaina keinoina viherpesun torjumisessa ja vihreän siirtymän edistämisessä.
Viiden vuoden päästä Joutsenmerkki täyttää jo 40 vuotta. Tulevaa on haastava ennustaa, mutta on kuitenkin selvää, että Joutsenmerkki yhdistää yritykset ja kuluttajat ympäristöasioiden äärelle – nyt ja tulevaisuudessa.