Miten suunnistaa kemikaaliviidakossa?

Kemikaaleja on kaikkialla ja altistumme niille jatkuvasti enemmän ja enemmän. Jatkuvan altistuksen myötä ympäristö- ja terveysriskit kasvavat. Joutsenmerkin asiantuntija Terhi Uusitalo vinkkaa, miten vähentää kemikaalialtistusta.

Kemikaaleja on kaikkialla, ilman kemikaaleja moderni yhteiskunta ei toimi.

Mutta kemikalisoituminen on kasvussa ja altistumme kemikaaleille jatkuvasti enemmän. Jatkuvan altistuksen myötä ympäristö- ja terveysriskit kasvavat, ja meillä on edelleen aukkoja tiedoissa, erityisesti kemikaalien yhteisvaikutusten osalta. Lainsäädäntö toki rajoittaa kemikaalien käyttöä, mutta ei vielä riittävästi. Esimerkiksi hormonitoimintaa häiritseviä aineita ei (juurikaan) rajoiteta EU:ssa, sillä niiden määritelmä puuttuu.

Haitallisia yhdisteitä löytyy kaikkialta. Hormonitoimintaa häiritseviä ftalaatteja on löytynyt leluista ja kuulokkeiden piuhoista. Pysyviä ja kertyviä palonsuoja-aineita on elektroniikassa. Formaldehydiä, ftalaatteja ja homeenestoaineita löytyy tekstiileistä. Hormonitoimintaa häiritseviä säilöntäaineita ja kertyviä biosidejä käytetään kosmetiikassa. Leivinpapereissa ja muffinssivuoissa on kertyviä ja esimerkiksi immuunipuolustukseen vaikuttavia perfluorattuja yhdisteitä.

Miten sitten vähentää kemikaalialtistusta?

Helpoin vinkki on valita ympäristömerkittyjä – Joutsenmerkittyjä tai EU-ympäristömerkittyjä – tuotteita. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä kaikkia tuotteita ei löydy ympäristömerkittyinä. Tällöin joutuu tekemään vähän enemmän työtä.

Tässä helppo vinkkilista kiireiseen arkeen:

  • Jos tuote ei ole ympäristömerkitty, etsi muita kemikaaleista kertovia merkkejä. Esim. M1 rakennusmateriaaleissa takaa sen, että niissä on vähemmän huoneilmaan haihtuvia aineita. Ökotex-merkki tekstiileissä tarkoittaa, että niissä on käytetty vähemmän ja turvallisempia kemikaaleja valmistuksessa.
  • Älä hanki turhaa krääsää. Vähemmän leluja tarkoittaa vähemmän kemikaaleja lastenhuoneessa.
  • Skippaa turhat aineet tuotteissa, esimerkiksi hajusteet ja optiset kirkasteet.
  • Suosi tuotteita, joissa on lyhyet tuoteselosteet. Ne tarkoittavat yleensä sitä, että tuotteessa on vähemmän kemikaaleja.
  • Vältä muoviprinttejä tekstiileissä ja pese vaatteet ennen käyttöönottoa.
  • Älä täytä kotia erilaisilla pesu- ja puhdistusaineilla ja kosmetiikkatuotteilla. Muutama hyvä perustuote riittää. Myös keittiön kaappien sisältöä voi kokeilla kodin- ja ihonhoitoon.
  • Älä lämmitä ruokaa muovisessa astiassa mikroaaltouunissa.

Kirjoittaja Terhi Uusitalo on Joutsenmerkin kemikaaliasiantuntija.