Kesätöissä Ympäristömerkinnällä – pohjoismaisia kollegoita ja uuden oppimista

Ympäristömerkintä Suomella on aloittanut kesätöissä oikeustieteen opiskelija Frej Forsén. 22-vuotias Forsén opiskelee Helsingin yliopiston Vaasan yksikössä. Kesätyönsä aikana hän syventyy CSRD-direktiiviin eli kestävyysraportointidirektiiviin ja siihen, kuinka Joutsenmerkkiä voi hyödyntää raportoinnin tukena.

Oikeusnotaari Frej Forsén aloitti Ympäristömerkintä Suomella kesäkuun alussa. Hän kiinnostui ympäristömerkkien parissa työskentelystä ympäristöoikeuden kurssilla.

– Olen jo tähän mennessä oppinut paljon EU-lainsäädännöstä, tiedonhausta ja työskentelystä kansainvälisessä organisaatiossa. Hauskinta on ollut olla kokouksissa, joissa on ihmisiä kaikista Pohjoismaista ja pääsemme pallottelemaan ideoita yhdessä. On hyvä nähdä, kuinka hyvin yhteistyö täällä toimii, Forsén toteaa.

Forsén selvittää kesätyönsä aikana, kuinka ympäristömerkkejä voisi hyödyntää CSRD-direktiiviin edellyttämän raportoinnin tukena. Hän on jo aloittanut selvityksensä tekemisen. 

– Näen, että Joutsenmerkki on hyvä työkalu kestävyysraportoinnissa. CSRD-direktiivi vaatii, että yritysten tulee konkreettisesti pystyä todentamaan tekemänsä kestävyystoimenpiteet. Tässä viralliset ympäristömerkit voisivat olla hyödyllisiä, sillä niiden saamiseksi kolmas osapuoli on jo tarkastellut tuotteen tai palvelun ympäristövaikutukset, hän jatkaa. 

Missiona toimiminen ympäristön hyväksi

Jo alakoulusta lähtien luonto on ollut hänelle tärkeä teema ja siksi Forsén on toiminut esimerkiksi ympäristöasioita edistävässä ryhmässä. Opinnoissa hän on erityisen kiinnostunut ympäristö- ja energiaoikeudesta sekä siitä, minkälaista sääntelyä ympäristömerkkien käyttämisessä on.

– Olen aina ollut kiinnostunut ympäristöasioista ja siitä, mitä ihmiset voivat tehdä luonnon hyväksi. Lisäksi olen aina käyttänyt Joutsenmerkittyjä tuotteita, minkä vuoksi on mukava päästä oppimaan lisää Joutsenmerkistä sekä sen saaneista tuotteista. On palkitsevaa, kun minulla ja Pohjoismaisella ympäristömerkinnällä on sama missio, Forsén kertoo.

Syksyllä hän lähtee vaihto-opiskelijaksi Oslon yliopistoon, jossa hän pääsee syventymään kestävyysoikeuteen. Jo kandidaatintutkielmassa hän on tutkinut ympäristömerkintäjärjestelmiä ja kokee, että vastuullisuussääntely tulee olemaan entistä enemmän pinnalla myös tulevaisuudessa.

– Oli hyvä päätös hakea Ympäristömerkinnälle kesätöihin. Kannustan myös muita kiinnostuneita hakemaan rohkeasti töihin ympäristömerkkien pariin. Täällä on monipuolisesti erilaisia tehtäviä sekä ihmisiä useista eri koulutustaustoista, hän summaa.