Valtio, kunnat ja muut julkiset toimijat ostavat tavaroita ja palveluja vuosittain kymmenillä miljardeilla euroilla. Se tuo mukanaan myös vaikutusvaltaa, jota kunta- ja aluepäättäjien on syytä käyttää viisaasti – sitä suomalaiset myös odottavat.
Siksi Joutsenmerkki, Pro Luomu, Reilu kauppa ja EU-ympäristömerkki haastavat vaalien ehdokkaita tukemaan vastuullisia hankintoja. Julkinen sitoumus on vahva viesti kestävämpien hankintojen puolesta, ja vastuullisuusmerkit kätevä työkalu niiden toteuttamiseen.
Suomalaiset odottavat kuntien näyttävän esimerkkiä
75 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että kuntien tulee näyttää esimerkkiä vastuullisilla hankinnoillaan. Selvä enemmistö äänestää myös mieluummin ehdokasta, joka tukee vastuullisia hankintoja. Äänestäjien tuki vastuullisemmille julkisille hankinnoille on pysynyt korkeana myös taloudellisesti epävarmoina aikoina, eikä säästöjä haluta haettavan ympäristön ja ihmisoikeuksien kustannuksella.
Liity siis mukaan – ja vaikuta hankinnoilla!
Marika Visakova
Julkinen sektori on iso hankkija, joten valinnoilla on merkitystä. Hankinnoissa on huomioitava ympäristövastuu samoin kuin sosiaalinen ja taloudellinen vastuu. Julkissektori voi näyttää esimerkkiä muille ja edistää ja tukea vastuullisuutta laajasti.
Vihreät
Espoo
Assi Askala
Julkisten hankintojen vastuullisuus on tärkeä osa yhteiskunnan vastuuta ja osallisuutta paremman tulevaisuuden puolesta.
Vihreät
Lieto
Tiina Toiminen
Julkiset hankinnat ovat merkittäviä kooltaan ja esimerkillisiä yhteisten varojen käyttämisessä. Puolustan sitä, että hankintojen kilpailutuksissa asetetaan etusijalle ympäristövaikutukset, mihin ympäristömerkit ohjaavat.
Vihreät
Hyvinkää
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
Tony Lindvall
Vastuullisuuden ei tule olla pelkkiä juhlapuheita, vaan kuntien on esimerkillään viitoitettava tietä kestävämmän hankinnan puolesta.
Vihreät
Lieto
Tarja Vahtokari
Julkisen tahon tulee näyttää esimerkkiä hankinnoissa. Sen toiminta pitää olla vastuullista ja esimerkiksi lähellä tuotetut paikalliset tuotteet pitää huomioida tasavertaisina valtakunnallisten massatuottajien rinnalla.
Kokoomus
Lappeenranta
Outi Liuska
On tärkeää huomioida tuotteiden vastuullisuus ja alkuperä tulee voida selvittää. Julkisella puolella hankintojen määrä on suuri, joten kuntien hankinnoilla on iso merkitys eettisyyteen, vastuullisuuteen ja kotimaisuuteen.
Vihreät
Espoo
Markku Ruotsalainen
Vastuullinen hankinta edistää kestävää kehitystä, tukee paikallisia yrityksiä ja luo parempia ratkaisuja tuleville sukupolville.
Vihreät
Espoo
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Inka Vuorinen
Julkisilla hankinnoilla annetaan esimerkkiä vastuullisista hankinnoista ja niillä voidaan ohjata suuria investointeja kotimaiseen työhön.
Vihreät
Espoo
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Anna Tenhunen-Lunkka
Julkisten hankintojen vastuullisuus ja kestävyys vähentää ympäristövaikutuksia, edistää kiertotaloutta ja auttaa torjumaan planetaarista kolmoiskriisiä (ilmastonmuutos, luontokato ja saastuminen).
Keskusta
Nurmijärvi
Lotta Salminen
Kaupunki voi vaikuttaa merkittävästi vastuullisuuteen hankintoja tehdessä. Puolustan tätä arvoa!
Vihreät
Lieto
Hanna Hukari
Julkisissa hankinnoissa vastuullisuus on erittäin tärkeää. Julkisen sektorin tulee näyttää esimerkkiä ja varmistaa hankintojen läpinäkyvyys ja vastuullisuus.
Vihreät
Espoo
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Hanna Ilus
Pieni päätös, iso vaikutus luonnon ja tulevaisuuden puolesta.
Vihreät
Lieto
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Tiesitkö, että…?
75 %
suomalaisista on sitä mieltä, että kuntien on näytettävä esimerkkiä vastuullisissa hankinnoissa
61 %
suomalaisista äänestää mieluummin vastuullisia hankintoja tukevaa ehdokasta
2/3
mielestä vastuulllisempia tuotteita tulisi suosia hankinnoissa, vaikka hinta olisi hieman korkeampi