Riippumatonta ympäristömerkkiä arvostetaan – Joutsenmerkki on Suomen kuudenneksi arvostetuin brändi

Joutsenmerkki on vuodesta toiseen Suomen arvostetuimpien brändien kärjessä Taloustutkimuksen ja Kauppalehden Brändien arvostus -kyselytutkimuksessa. Tänä vuonna Joutsenmerkki asettui sijalle 6.

Taloustutkimuksen ja Kauppalehden kyselytutkimuksessa selvitetään vuosittain suomalaisten arvostusta brändejä kohtaan. Tutkimuksessa mitataan muun muassa brändien tunnettuutta, arvostusta ja suositeltavuutta kuluttajien keskuudessa. Uutena osa-alueena tänä vuonna oli myös vastuullisuus.

Joutsenmerkki on sijoittunut tutkimuksessa viime vuosina sijoille 5–14 eli arvostus on pysynyt erittäin korkeana vuodesta toiseen. Vuonna 2022 Joutsenmerkki asettui sijalle 6 kaikista 585 brändistä.

Kärkikymmeniköstä on havaittavissa, että kuluttajat arvostavat perinteisiä brändejä ja tuotteiden alkuperää.

Top 10 arvostetuimmat brändit Suomessa vuonna 2022:

  1. Fiskars
  2. Abloy
  3. Havu Mäntysuopa
  4. Yle Areena
  5. Hyvää Suomesta -merkki
  6. Joutsenmerkki
  7. YLE
  8. SINI
  9. Arabia
  10. Lego