Lipstikkakuja 2 julkisivu

Rakennusalan ympäristötekoja tarvitaan – Joutsenmerkki auttaa onnistumaan ja erottumaan

Rakentamisessa ja rakennuksissa kuluu lähes puolet maailmassa käytetyistä luonnonvaroista ja energiasta. Ympäristövastuuta ei voi alalla enää ohittaa, mutta Joutsenmerkin avulla sen voi kääntää myös kilpailuvaltiksi.

Kestävä rakentaminen on monen tekijän summa, ja kokonaisuuden haltuunotossa selkeät suuntaviivat tarpeen. Yhä useampaa rakennushanketta ohjaakin kolmannen osapuolen sertifiointi, kuten Joutsenmerkki.

Lähtökohtana elinkaariajattelu

Päivittäistavaroistakin tunnettu Joutsenmerkki huomioi rakentamisen ympäristö- ja ilmastovaikutukset monipuolisesti. Tutun merkin painottamat teemat eli ilmasto, luonto, kiertotalous ja kemikaaliturvallisuus ovat rakentamisessakin keskeisiä.

Esimerkiksi energiatehokkuus vähentää ilmastovaikutuksia, puun alkuperävaatimukset suojelevat luonnon monimuotoisuutta, rakennusjätteen kierrätys säästää luonnonvaroja ja tarkat kemikaalivaatimukset vähentävät haitallisten aineiden käyttöä.

Kokonaisuudesta syntyy rakennus, jonka elinkaari on ympäristön kannalta huippuluokkaa.

– Rakentamisen merkitys ympäristölle ja ilmastolle on valtava. Samalla se näkyy hyvin konkreettisesti ihmisten arjessa. Siksi Joutsenmerkityllä rakentamisellakin on laaja positiivinen vaikutus, Ympäristömerkintä Suomen toimitusjohtaja Riikka Holopainen sanoo.

Sopii monenlaiseen rakentamiseen

Joutsenmerkistä voivat hyötyä yhtä lailla sekä rakennusliikkeet että julkiset rakennuttajatkin. Kriteereihin sisältyvät niin asuintalot, opetus- ja kulttuurirakennukset, hoitolaitokset kuin toimisto- ja hotellirakennuksetkin.

Esimerkiksi asuntorakentajaa lähes jokaisen tunnistama Joutsenmerkki auttaa erottumaan yhä kilpaillummilla markkinoilla. Kuntaa tai kaupunkia merkki voi puolestaan auttaa varmistamaan, että uusi koulu tai päiväkoti rakentuu paitsi ympäristöä säästäen, myös käyttäjien terveydestä ja tilojen viihtyisyydestä huolehtien.

Joutsenmerkki huomioi myös tilojen käyttäjät

Koulun tai päiväkodin rakentaminen on pitkälle tulevaisuuteen vaikuttava investointi, joka herättää aina myös julkista keskustelua. Monessa kunnassa on valitettavia kokemuksia myös tilojen sisäilmaongelmista.

Kolmannen osapuolen valvonta voi tuoda tärkeän hankkeen toteutukseen mielenrauhaa. Joutsenmerkki auttaa pitämään sisäilman puhtaampana esimerkiksi tarkoilla rakennuskemikaaleille ja kosteudenhallinnalle asetetuilla vaatimuksilla. Myös päivänvalon määrä ja tilojen akustiikka huomioidaan.

Kokemukset Joutsenmerkityistä oppimisympäristöistä ovat olleet positiivisia.

– Joutsenmerkityistä kouluista on saatu tilojen käyttäjiltä hyvää palautetta. Valoisuutta ja raikasta sisäilmaa on kiitelty, ja koululaiset ovat myös ilmaisseet ylpeyttä omasta koulustaan, Riikka Holopainen kertoo.

Joutsenmerkitty Päiväkoti Martta Wendelin Tuusulassa 30.8.2022
Joutsenmerkitty päiväkoti Tuusulassa palkittiin vuonna 2023 myös Arkkitehtuurin Finlandialla.

Kansainvälinen merkki, paikalliset asiantuntijat

Suomessa Joutsenmerkittyjä rakennuksia on jo kymmeniä, Pohjoismaissa kaikkiaan jo pitkälle toista tuhatta. Kohteiden joukossa on niin pientaloja, kerrostaloja kuin suuria koulurakennuksiakin.

Pohjoismaiden yhteisen ympäristömerkin kriteerit on suunniteltu pohjoisen olosuhteet huomioiden ja tukea on saatavilla paikallisesti. Kansainvälisyys samalla lisää merkin tunnettuutta Suomen rajojen ulkopuolellakin.

– Tietoisuus rakentamisen ympäristösertifioinneista on kasvanut paljon viime vuosina, ja monilla rakennusliikkeillä on jo kokemusta myös Joutsenmerkistä. Ensikertalaisenkaan ei silti kannata kriteerejä säikähtää. Perehtymällä vaatimuksiin hyvissä ajoin pääsee jo pitkälle, ja meiltä saa aina myös neuvoja, Ympäristömerkintä Suomen asiantuntija Oona Saarinen kannustaa.

Onnistumisen avaimet piilevätkin hyvässä valmistautumisessa niin tilaajan kuin urakoitsijan osalta. Monet Joutsenmerkin vaatimukset vaikuttavat myös rakennuksen suunnitteluun, joten tavoiteltava merkki on syytä huomioida hyvissä ajoin.

Kun tarjoukset on jo hyväksytty ja kuokka jo niin sanotusti maassa, alkaa olla jo myöhäistä. Jos ympäristötavoitteet huomioidaan jo alusta asti, Joutsenmerkki voi sen sijaan helpottaa rakennushankkeeseen ryhtyvän työtä.

Säästää tilaajan aikaa

Julkinen hankkija voi käyttää Joutsenmerkkiä hankkeen laatukriteerien määrittelyssä. Riippumaton ympäristömerkki helpottaa niin ympäristötavoitteiden määrittelyä, tarjousten vertailua kuin toteutumisen valvontaakin.

Rakentaminen vaikuttaa ympäristöön monin tavoin, aina maankäytöstä ja rakennusmateriaalien valmistuksesta energiankulutukseen ja lopulta rakennusosien kierrätykseen asti. Kaiken tämän huomioiminen vaatii asiantuntemusta ja resursseja. Joutsenmerkkiä hyödyntämällä kuitenkin riittää, että hankkija viittaa tarjouspyynnössä rakennukselle tavoiteltavaan ympäristömerkkiin.

Yhä useampi julkinen hankkija käyttääkin jo ympäristösertifiointeja hankintojensa ehdoissa. Joutsenmerkin mahdollisuuksiin julkisessa rakentamisessa voi tutustua Ympäristömerkintä Suomen webinaarissa 10. helmikuuta.

Viisi faktaa Joutsenmerkistä

  • Elinkaaripohjainen ympäristömerkki: kriteerien painopisteinä ilmasto, luonnon monimuotoisuus, kiertotalous ja kemikaaliturvallisuus
  • Voidaan myöntää asuintaloille, kouluille ja päiväkodeille, kulttuurirakennuksille hoitolaitoksille sekä toimisto- ja hotellirakennuksille – niin uudis- kuin korjauskohteillekin
  • Edistää myös käyttäjille terveellistä ja turvallista rakentamista
  • Pohjoismaiden tunnetuin ympäristömerkki ja yksi Suomen arvostetuimmista brändeistä – 97 % suomalaisista tunnistaa Joutsenmerkin
  • Julkinen hankkija voi hyödyntää Joutsenmerkkiä rakennushankkeen vähimmäisvaatimuksena tai tarjousten laatuvertailussa