Biokaasulaitos

Joutsenmerkittyjen neste- ja kaasupolttoaineiden kriteerit uudistuivat

Vähäpäästöinen ja luonnon monimuotoisuutta kunnioittaen valmistettu Joutsenmerkitty polttoaine on aidosti kestävä vaihtoehto fossiilisille. Esimerkiksi jätteistä tuotettu biokaasu on kiertotaloutta parhaimmillaan, ja uudistetuissa kriteereissä kiertotalouden roolia onkin kasvatettu entisestään.

Uusiutuvat raaka-aineet ja kiertotalous ovat olleet Joutsenmerkittyjen polttoaineiden ytimessä jo ensimmäisistä, vuonna 2008 julkaistuista kriteereistä lähtien. Neste- ja kaasupolttoaineiden neljännen kriteeriversion myötä vaatimustasoa on jälleen nostettu.

Näin varmistetaan, että Joutsenmerkitty tuote kuuluu aina ympäristön kannalta markkinoiden parhaisiin.

– Polttoaineissa Joutsenmerkki kertoo etenkin vähäisistä ilmastovaikutuksista ja luonnonvarojen kestävästä käytöstä. Kasvihuonepäästöjen vähentämisen lisäksi raaka-aineiden vastuullisuus on huomioitu kattavasti, Ympäristömerkintä Suomen asiantuntija Annika Hämäläinen kertoo.

Merkki voidaan myöntää liikenteessä, lämmityksessä tai teollisuudessa käytettäville neste- ja kaasupolttoaineille.

Jätteet ja tähteet hyötykäyttöön

Esimerkiksi biokaasulta Joutsenmerkki edellyttää jatkossa vain jätteistä ja tähteistä peräisin olevia raaka-aineita. Joutsenmerkittyä biokaasua tuotetaan jo nyt pääasiassa biojätteistä ja jätevesilietteestä.

Nestepolttoaineilta merkki puolestaan vaatii uusiutuvia, jäljitettäviä ja kestävästi tuotettuja raaka-aineita. Esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden kannalta ongelmallisen palmuöljyn tai sen sivuvirtojen käyttö on kielletty.

Polttoaineen koostumuksesta riippumatta valmistajan on osoitettava vähintään 70 prosentin päästövähennys verrattuna fossiilisiin vaihtoehtoihin. Myös olennaiset laatustandardit on täytettävä.

Arvostettu ympäristömerkki

Yritykselle Joutsenmerkki on riippumaton tunnustus esimerkillisestä ympäristötyöstä. Arvostettua ympäristömerkkiä voi hyödyntää myös markkinoinnissa monipuolisesti. Joutsenmerkki on vuodesta toiseen sijoittunut satoja tuotemerkkejä kartoittavan Brändien arvostus -tutkimuksen kärkisijoille, vuonna 2022 sijalle kuusi.

Suomessa Joutsenmerkittyjä polttoaineita tuottavat tällä hetkellä Gasum ja Etelä-Karjalan Jätehuolto. Uusien kriteerien myötä tuottajien on haettava merkkiä uudelleen siirtymäajan puitteissa, ja molemmat yritykset ovatkin jo ryhtyneet työhön.

Joutsenmerkityt neste- ja kaasupolttoaineet pähkinänkuoressa

  • 100 % uusiutuvat ja fossiilivapaat raaka-aineet
  • 70–90 % vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä verrattuna fossiilisiin vaihtoehtoihin
  • Biologisiksi tähteiksi tai jätteiksi luokitellut uusiutuvat raaka-aineet kaasupolttoaineissa
  • Vastuullisesti tuotetut, jäljitettävät ja valvotuista lähteistä hankitut uusiutuvat raaka-aineet
  • Rehuksi tai ravinnoksi soveltuvat raaka-aineet kielletty
  • Ongelmalliset raaka-aineet, kuten palmu- ja soijaöljy, kielletty
  • Tuotannon työolot asiaankuuluvien YK-sopimusten mukaisia
  • Täyttää yleisesti hyväksytyt polttoainestandardit