NCC:n Espoon Asunnoille ja Asuntosäätiölle rakentama Joutsenmerkitty kerrostalokohde Karakalliontie 1:ssä

NCC:n rakentama Espoon Asuntojen ja Asuntosäätiön kerrostalokohde sai Joutsenmerkin

Espoon Karakallioon valmistunut kolmen kerrostalon kokonaisuus on osoittanut täyttävänsä Joutsenmerkin tiukat ympäristökriteerit. NCC on toteuttanut Karakalliontie 1:n rakennushankkeen yhteistyössä Espoon Asuntojen ja Asuntosäätiön kanssa. Hankkeelle on asetettu numeerinen hiilijalanjälkitavoite.

Karakalliontien kohteeseen kuuluu kolme 7-kerroksista pistetaloa sekä pihakannen alle asettuva autohalli. Talot käsittävät kaikkiaan 143 ARA-rahoitteista eli valtion tuella rakennettavaa vuokra- ja asumisoikeusasuntoa. Taloista kaksi NCC on toteuttanut Espoon Asunnoille ja yhden Asuntosäätiölle. Niille molemmille kohde on ensimmäinen Joutsenmerkin saanut asuinrakennushanke.

– Espoon Asunnot on Espoon suurin vuokra-asuntojen tarjoaja ja tavoitteemme on edistää kaupungin kestävyyttä hyödyntämällä olemassa olevaa kaupunkirakennetta ja tiivistämällä aiempaa asutusta. Karakalliontie 1 on meille juuri tällainen kohde, sillä tontilla sijaitsee jo entuudestaan kaksi 1960-luvun lopulla valmistunutta vuokrakerrostaloa. Espoon Asuntojen kiinteistökehitystyön tuloksena mahdollistui kokonainen uusi Joutsenmerkkikortteli, joka yhdistelee eri asumismuotoja ja on hieno osoitus siitä, että hiilijalanjäljen pienentäminen on mahdollista myös kohtuuhintaisessa asuntotuotannossa ja asumisessa, sanoo Espoon Asuntojen rakennuttamisjohtaja Pirjo Räihä.

– Karakallioon valmistunut talomme on ensimmäinen asumisoikeuskohde Suomessa, jolle on myönnetty Joutsenmerkki. Olemme yksi suurimpia suomalaisia kohtuuhintaisten asuntojen rakennuttajia ja omistajia Suomessa, ja Asuntosäätiölle ympäristömerkin saaminen asumisoikeuskohteelle on iso ylpeyden aihe. Tämä hanke on erinomainen esimerkki tavoitteestamme tarjota ekologista, laadukasta ja kohtuuhintaista asumista. Karakallion korttelia on ollut ilo kehittää yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa, kun kaikilla on ollut yhtenäinen tavoite kohti kestävämpää rakentamista, kertoo Asuntosäätiön rakennuttamisjohtaja Turkka Keravuori.

NCC:n Espoon Asunnoille ja Asuntosäätiölle rakentama Joutsenmerkitty kerrostalokohde Karakalliontie 1:ssä

Kestävää asumista yli elinkaaren

Jotta arvostetun Joutsenmerkin saa, täytyy kiinteistön täyttää merkin tiukat kriteerit aina suunnitteluvaiheesta alkaen. Merkkiä hakiessa rakennushankkeen on täytettävä kaikki pakolliset vaatimukset ja lisäksi kerättävä pisteitä pistevaatimuksista. Nämä pistevaatimukset ovat valinnaisia toimenpiteitä, joista rakentaja voi kerätä vaaditun pistemäärän haluamallaan tavalla. Painopisteitä ovat energiatehokkuus, materiaalivalinnat, kemikaalit ja kiertotalous.

Ympäristömerkintä Suomi Oy tarkistaa kaikkien vaatimusten täyttymisen ja suorittaa kohteessa aina myös tarkastuskäyntejä.

– Karakalliossa käytetyt rakennusmateriaalit ja niiden sisältämät kemikaalit ovat käyneet läpi Joutsenmerkin tarkan seulan, mikä edistää myös sisäilman laatua. Puutavarahankinnoissa on painotettu kestävää metsänhoitoa. Energialuokaltaan kohde on vaatimusten mukaan A-luokkaa, Ympäristömerkinnän toimitusjohtaja Riikka Holopainen kertoo ja iloitsee niin ikään erinomaisesti sujuneesta yhteistyöstä kaikkien osapuolten kesken.

Joutsenmerkin kriteerit on laadittu elinkaarinäkökulmasta ja niiden tarkoitus on varmistaa vähäpäästöisyys niin talon rakentamisen, käytön kuin lopulta materiaalien kierrätyksen ajalta. Vaatimuksia asetetaan myös viihtyvyyteen vaikuttaville tekijöille, kuten akustiikalle ja päivänvalon määrälle. Karakallion kohteessa asumisen viihtyvyyteen ja kestävyyteen on panostettu myös tarjoamalla runsaasti katettuja pyöräpaikkoja, pyöräverstas sekä viljelylaatikoita.

Uusia asukkaita muuttovalmiit kerrostalot odottavat jo lokakuun 2022 lopussa.

Hiilijalanjälkilaskelmat lupaavat hyviä tuloksia

Hankkeen alussa Karakalliontien taloille asetettiin numeerinen hiilijalanjälkitavoite, alle 1250 kgCO2/brm2/talo. Luku pohjautuu tuloksiin NCC:n aiemmasta, vuonna 2018 toteutetusta kerrostalohankkeesta, jossa tutkittiin hiilijalanjälkeä Joutsenmerkki-rakentamisessa. Karakallion kohteessa on tutkittu lisäksi talotekniikan, kuten maalämmön ja aurinkopaneelien, vaikutusta hiilijalanjälkeen.

– Käyttövaiheen hiilijalanjälkilaskelmat ovat vielä työn alla, mutta rakennuslupavaiheen laskelma on osoittanut, että olemme Karakallion kohteessa tavoitteessa, kertoo NCC:n toimialajohtaja Timo Suominen.

Hankkeesta saatua tietoa ja kokemusta vähähiilisestä rakentamisesta hyödynnetään edelleen NCC:n tulevissa suunnittelu- ja rakentamishankkeissa eri toimialoilla.

Nyt sertifioitu kohde on NCC:lle kolmas Joutsenmerkin saanut asuinrakennushanke. NCC:n ensimmäinen, 127 asunnon Joutsenmerkitty kerrostalo valmistui Vantaan Hakunilaan vuonna 2018 ja toinen, kolmen kerrostalon ja 120 asunnon kokonaisuus Tikkurilaan vuonna 2021. NCC:llä on kokemusta myös Joutsenmerkki-kriteerein toteutetuista koulurakennuksista, joista yhtä toteutetaan parhaillaan Akaan Viialaan.

Lisätietoja