Nyt riittää viherpesu, sanovat suomalaiset – kuluttajansuojalaki vastaa odotuksiin
Laajan kuluttajatutkimuksen mukaan suomalaiset peräänkuuluttavat yrityksiltä luotettavampaa tietoa ja käytännön apua parempien valintojen tekemiseen. Viherpesuun puuttuva kuluttajansuojalain uudistus astuukin voimaan mitä otollisimpaan aikaan.
Viherpesu alkaa jo riittää, toteavat suomalaiset lähes yksissä tuumin. Pohjoismaisen ympäristömerkinnän toimeksiannosta toteutetun Nordic Consumer Sustainability Index -tutkimuksen mukaan kuluttajat ovat varsin halukkaita vähentämään ympäristön kuormitusta, mutta hyvien vaihtoehtojen tunnistaminen koetaan vaikeaksi, eikä markkinoinnin ympäristöväittämiin juurikaan luoteta.
Luotettavaa tietoa kuitenkin tarvitaan, jotta kuluttajat voivat vaikuttaa valinnoillaan.
– Kuluttaja ei voi ratkoa monimutkaisia ympäristökysymyksiä jokaisen ostopäätöksen kohdalla, eikä tarvittavaa tietoa usein voi edes saada esimerkiksi pelkästä tuoteselosteesta. Moni kuitenkin haluaa tehdä ympäristölle parempia valintoja, ja siksi tarjottuun tietoon tulisi voida luottaa, Ympäristömerkintä Suomen toimitusjohtaja Riikka Holopainen muistuttaa.
Kuluttajien huoliin on luvassa helpotusta, kun uudistetun kuluttajansuojalain uudet säännöt astuvat voimaan 27. syyskuuta. Nyt ympäristöväittämiltä vaaditaan entistä vahvempia perusteluja, eikä etenkään yleisiä ja tarkentamattomia väittämiä ympäristöystävällisyydestä tai vihreydestä sovi esittää ilman vahvoja todisteita.
Viherpesu vaikeuttaa ympäristölle hyviä valintoja
Tutkimuksen* mukaan jopa 87 % suomalaisista uskoo yritysten usein liioittelevan ympäristöystävällisyyttään. Lähes yhtä moni myös ärsyyntyy säännöllisesti tuotteiden markkinoinnista vihreänä ilman hyviä perusteluja.
Ei siis ole ihme, että 76 % suomalaisista kokee ympäristön kannalta hyvien tuotteiden tunnistamisen vaikeaksi. Tätä EU:n vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiiviin perustuva lakiuudistuskin pyrkii ratkomaan.
– Valheellinen markkinointi on ollut yleisesti kiellettyä ennenkin, mutta ympäristöväittämät voivat olla myös varsin tulkinnanvaraisia. Sinänsä paikkansa pitävä väittämäkin voi johtaa harhaan, jos sen merkitystä paisutellaan. Tarkemmat säännöt ovat siis erittäin tervetulleita, Holopainen sanoo.
Lakiuudistus korostaakin täsmällisyyden merkitystä. Esimerkiksi vain pakkauksen perusteella ei saa luoda mielikuvaa koko tuotteen ympäristöystävällisyydestä. Lisäksi väittämien tulee olla paitsi tosia, myös käytännössä merkityksellisiä: pelkkää lainsäädännön noudattamista tai tuotteen kannalta epäolennaista ominaisuutta ei tule esittää erityisenä ympäristöhyötynä.
Yleisiä ympäristöväittämiä voi sen sijaan esittää vain, jos yritys pystyy osoittamaan laissa määritellyn erinomaisen ympäristönsuojelullisen tason esimerkiksi ISO 14024 -standardin mukaisilla ympäristömerkeillä, kuten Joutsenmerkillä tai EU-ympäristömerkillä.

Virallinen ympäristömerkki rakentaa luottamusta
Vaikka kuluttajat suhtautuvat ympäristöväittämiin hyvin epäilevästi, keinoja luottamuksen lunastamiseen kuitenkin on. Noin 2/3 niin Suomen kuin muidenkin Pohjoismaiden kuluttajista luottaa tuotteen olevan ympäristölle hyvä valinta, kun se on riippumattoman tahon sertifioima. Juuri monelle tuttuun Joutsenmerkkiin luottamus on vielä vahvempaa, sillä merkkiin luottaa peräti 85 % suomalaisista.
Kuluttajat odottavat yrityksiltä selkeämmän viestinnän lisäksi myös konkreettisia ympäristötekoja. Käytännössä tuotteilta toivotaan esimerkiksi parempaa laatua ja helppoa korjattavuutta. Myös ympäristölle hyvien vaihtoehtojen houkuttelevaa hinnoittelua ja riippumattomien ympäristömerkkien käyttöä pidetään tervetulleina.
– Kuluttajien odotukset ja viherpesun tiukempi sääntely ohjaavat markkinoita samaan suuntaan. Siksi uusi kuluttajansuojalaki on yrityksille ehdottomasti myös mahdollisuus. Odotettavaa on, että aidosti ympäristövastuullisten tuotteiden ja palvelujen kilpailuetu vahvistuu, Holopainen sanoo.
Monen yrityksen tuotteilleen tai palveluilleen ansaitsema ympäristömerkki, kuten Joutsenmerkki ja EU-ympäristömerkki, onkin nyt yhä arvokkaampi.
Merkkien mahdollisuuksiin ja kuluttajien odotuksiin voi tutustua myös Ympäristömerkintä Suomen webinaarissa 8. lokakuuta.
Mitä uusi sääntely merkitsee ympäristömerkkien luvanhaltijoille?
Esimerkiksi oheiset yritykset ovat saaneet ympäristömerkin monille tuotteilleen ja palveluilleen. Tutustu valikoimiin täällä.
*Nordic Consumer Sustainability Index kartoittaa yli 16-vuotiaiden pohjoismaisten kuluttajien näkemyksiä ympäristöön ja yhteiskuntaan kohdistuvista haasteista, vaikutusmahdollisuuksista, yritysten ympäristövastuusta ja ympäristömerkeistä. Tutkimuksen toteutti Opinion Pohjoismaisen ympäristömerkinnän toimeksiannosta. Vastaajia oli kaikkiaan 4 368 ja Suomesta 1010. Vastaukset kerättiin verkkokyselyllä tammikuussa 2026.