Joutsenmerkittyjen siivouspalvelujen uudet kriteerit julkaistu
Joutsenmerkittyjen siivouspalvelujen kriteereissä korostuu niin ympäristölle kuin käyttäjällekin turvallisempien kemikaalien käyttö. Myös esimerkiksi jätteiden lajittelu ja kuljetukset huomioidaan.
Siivouspalvelujen kriteeriuudistuksessa painopisteet säilyivät pitkälti ennallaan, mutta vaatimustasoa nostettiin kautta linjan. Jatkuva parantaminen kuuluukin Joutsenmerkin keskeisiin toimintatapoihin. Näin varmistetaan, että merkin ansainneet tuotteet ja palvelut kuuluvat aina ympäristön kannalta alansa parhaimpiin.
Siivouksen ympäristövaikutuksissa korostuu erilaisten kemikaalien käyttö, johon Joutsenmerkin vaatimuksetkin painottuvat. Ilmaston ja luonnonvarojen käytön kannalta olennaisia tekijöitä ovat myös jätteiden lajittelu ja kuljetukset.
Ympäristömerkittyjä tuotteita ja vähäpäästöisempiä kuljetuksia
Esimerkiksi siivottavaa pinta-alaa kohden käytettyjen puhdistusaineiden määrää on tiukennettu ja ympäristömerkittyjen puhdistusaineiden osuutta nostettu. Nyt tavanomaisessa siivouksessa käytettävistä aineista vähintään 90 prosenttia on ympäristömerkittyjä, siivousyrityksen hankkimista pehmopapereista puolestaan täydet 100 prosenttia.
Jatkossa kaikkien siivousyrityksen hankkimien uusien ajoneuvojen tulee olla joko täyssähköautoja, lataushybridejä tai kaasu- tai vetykäyttöisiä. Näin edistetään liikenteen sähköistymistä ja siirtymää pois fossiilisista polttoaineista.
Uudessa kriteeriversiossa myös selkeytettiin erilaisten käsiteltyjen vesien käyttöä Joutsenmerkityssä siivouspalvelussa.
Joutsenmerkin luvanhaltijoilla on noin vuoden siirtymäaika merkin uusimiseksi päivitettyjen kriteerien mukaisesti.