VAV:lle jo kolmas Joutsenmerkitty kerrostalo – urakoitsijana Lujatalo

Havainnekuva Lujatalon rakentamasta VAV:n kerrostalosta Vantaalla, osoitteessa Perintötie 9.

Vantaan Veromiehessä juhlistettiin tänään uutta Joutsenmerkittyä kerrostaloa. Perintötie 9:n komeassa talossa on 145 ARA-rahoitteista vuokra-asuntoa, joihin asukkaat muuttavat kesä-heinäkuun vaihteessa.

Perintötie 9:ssä on koteja yksiöistä 75 neliön perheasuntoihin. Talon rakennuttaja ja omistaja on VAV-konsernin ARA-rahoitteinen yhtiö VAV Asunnot Oy. Urakoitsijana kohteessa toimi Lujatalo Oy.

Joutsenmerkityn talon energiatehokkuus ja tarkat materiaalivalinnat tarkoittavat, että rakennus on vähäpäästöinen niin ilmaston kuin sisäilman kannalta. Vaikka talo on toteutettu Joutsenmerkin vaatimusten mukaisesti, ei tästä kuitenkaan seuraa lisäkustannuksia tuleville asukkaille.

Perintötien uunituoreen kohteen myötä VAV:lla on jo kolme Joutsenmerkittyä taloa. Muut kaksi ovat Hakunilaan vuonna 2018 valmistunut Kaskelantie 1, joka valmistuessaan oli Suomen suurin Joutsenmerkitty kerrostalo, sekä alkuvuodesta Tikkurilaan valmistunut Veturikuja 8.

Perintötie 9:n Joutsenmerkki-sertifikaatti luovutettiin tiistaina 28.6.2022.

Tehokasta kierrätystä jo työmaan aikana

Perintötien talo sai jo rakennusaikana huomioita erittäin laadukkaasta rakennusjätteiden kierrätyksestä. Työmaalla kierrätykseen paneuduttiin huolella ja rakentamisesta syntyvät jätteet lajiteltiin huolellisesti paikan päällä. Tontille oli mahdutettu noin 20 kierrätysastiaa, kun normaalisti niitä on käytössä 3–5.

Joutsenmerkin saadakseen kiinteistön on noudatettava kriteeristöä, joka perustuu rakennuksen elinkaariajatteluun.

– Joutsenmerkityn kiinteistön rakennusmateriaalit ovat turvallisia ja terveellisiä, tarkistamme ja hyväksymme tuotteiden sisällöt ennen niiden käyttöä, painottaa Ympäristömerkintä Suomen toimitusjohtaja Riikka Holopainen.

Lue lisää Perintötien Joutsenmerkitystä talosta täällä!

Joutsenmerkin lippu Perintötie 9:n pihalla.