Planeetan parhaat pihatalkoot
Ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii tuntuvia sijoituksia vihreään teknologiaan, tietysti kestävämpiä elämäntapoja unohtamatta. Kehityksen kärjessä on myös helpompi hengittää.
Missä haluaisimme olla maailman parhaita? Jääkiekossa? Mikä ettei. Koulujen PISA-kokeissa? Kyllä varmaan.
Ilmastonmuutoksen torjunnassa?
Taatusti. Tai ainakin siellä kärkikahinoissa. Mukavampihan se on tahtipuikkoa heilutella kuin yrittää peesailla letkan hännillä.
Tulevaisuudenkestävästä yhteiskunnasta hyötyy sekä ilmasto että Suomi. Eikä ilmasto välitä, vaikka päästövähennysten taustalla olisi vähän itsekkäitäkin tarkoitusperiä. Planeetta jatkaa vapaapudotustaan Auringon ympäri ihan meistä riippumatta.
Siinä kyydissä on meidänkin mentävä, mutta matkustusmukavuuteen voi vaikuttaa. Ei ole toistakaan, jonka mukaan liftata – kelvollista ainakaan. Liian kylmä, liian kuuma, liian kaukana, liian vähän happea. Yksi tähti Marsille, zero points Neptunukselle. Ihan huono kyyti.
Pihatalkoot ja putkiremontit
Ilmastotalkoillaan sitten täällä, ennen kuin tulee turhan tukalaa.
Vaikkapa taloyhtiön pihatalkoot saattavat jäädä kunnianhimoisista tavoitteistaan, koska turhan moni piiloutuu päiväksi suljettujen sälekaihtimien taakse. Ensi vuonna yritetään sitten uudelleen. Ja sitä seuraavana.
Kuulostaako tutulta?
Sama on totta ilmastotalkoissakin, mutta panokset hieman kovempia. Tällä hetkellä istua kyhjötetään vielä planetaarisen taloyhtiön maratonkokouksessa, kuppikuntiin jakautuneena, kinastelemassa mitä pihalle pitäisi tehdä.
Ei maksa vaivaa eikä ole rahaa, toistelee yksi porukka.
Olihan meillä rahaa siihen putkiremonttiinkin, vastataan toisesta.
Turhaahan sekin oli, meidänkin kylppäri vasta seiskytäkaheksan rempattiin, mutistaan kolmannesta.
Joku oli taas pesutuvassa meidän vuorolla ja posteljoonikin pitää liikaa meteliä rappukäytävässä.
Joiltain elämänhalu tirisee jo hikenä kokoushuoneen lattialle, ja päättämättömyyteen kyllästyneet kaivelevat jo lapioita varastosta. Teen itte sitte.
Biljoonassa on monta nollaa
Joidenkin arvioiden mukaan ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen hillitseminen edellyttäisi noin 45 biljoonan euron edestä sijoituksia vihreään teknologiaan. Se on 45 miljoonaa kertaa tuhat ja vielä toisen kerran tuhat. Tältä se näyttää numeroina: 45 000 000 000 000.
Maksaisihan sillä vaikkapa putkiremontin poikineen, mutta koko maailman väestön kesken tasan jaettuna se tekisi rapiat 5 500 euroa per nassu. Sillä ei putkiremonttikaan irtoa.
Lähettäkää jo lasku. Reilulla maksuajalla, kiitos.
Mutta eihän tämä niin taida toimia.
Teen itte sitte.
45 biljoonaan ei vaan taida oma lompakko venyä, vaikka osamaksulla ottaisi. Helpompaa olisi porukalla. Eikä haittaa, vaikkei ihan maailman parhaita oltaisi, mutta kannattaahan sitä yrittää. Yrittämällä pääsee pitkälle, ja saattaa olla varaa vähän kompuroidakin matkalla.
Vasta maalisuoralla kiriessä saattaa loppua matka kesken.
Kirjoittaja Mikael Heiskanen työskentelee Joutsenmerkillä viestintäsuunnittelijana.