Hotelli Pommern iltavalaistuksessa. Kuva: Jessica Lund

Matkalla Maarianhaminaan? Joutsenmerkityn majapaikan löydät Hotelli Pommernista

Ålandhotelsin perinteikäs Hotelli Pommern liittyi Joutsenmerkittyjen hotellien kasvavaan joukkoon keväällä 2019.

Viitisen vuotta sitten täysin peruskorjattu ja laajennettu Pommern on palvellut asiakkaita Maarianhaminassa jo 1960-luvun lopulta asti.

Nyt Pommernille myönnetty Joutsenmerkki on osoitus hotellin vastuullisesta toiminnasta. Merkki asettaa rajoituksia muun muassa hotellin energian- ja vedenkulutukselle, hiilidioksidipäästöille, jätteiden tehokkaalle lajittelulle sekä siivouksessa, tiskauksessa ja pyykinpesussa käytettäville kemikaaleille.

– Merkin saavuttaminen ei ole itsestäänselvyys vaan vaatii hotellilta aktiivista ja kestävää ympäristötyötä. Valitsemalla joutsenmerkityn hotellin teet hyvän työn ympäristön ja ilmaston puolesta, kommentoi Joutsenmerkin johtava asiantuntija Harri Hotulainen.

Vaatimuksissa huomioidaan myös esimerkiksi ympäristömerkittyjen toimistotarvikkeiden ja lähellä tuotettujen elintarvikkeiden käyttö. Pommernissa voikin nauttia myös luomu- ja kasvisruokaa.

Joutsenmerkin kriteereihin voit tutustua tarkemmin täällä.

Historian havinaa

Nimensä perinteikäs hotelli on saanut maailmankuululta purjelaiva Pommernilta.

Alus rakennettiin vuonna 1903 Skotlannissa hampurilaiselle varustamolle. Sittemmin Pommern päätyi Kreikkaan, josta sen osti ahvenanmaalainen merikapteeni ja laivanvarustaja Gustaf Erikson.

Pommern ankkurissa Maarianhaminassa. Kuva: Visit Åland

Tänä päivänä purjelaiva Pommern on maailman ainoa alkuperäisessä muodossaan säilynyt nelimastoinen rahtipurjealus. Toimintansa aikana se seilasi muun muassa Euroopan ja Australian sekä Euroopan ja Etelä-Afrikan välillä, kunnes se 1950-luvulla museoitiin Maarianhaminaan.

Purjelaivan nimeä kantava hotelli perustettiin vain vuosikymmentä myöhemmin.

Kuluttajien valinta

Matkailusivustoilla Hotelli Pommern saa jatkuvasti hyvää palautetta asiakkailtaan. Pommern onkin Suomen suosituimpien hotellien joukossa, kuten TripAdvisor-verkkosivuston myöntämä Traveller’s Choice -tunnustuskin todistaa.

Hotelli Pommernin aula.

Hotellin yhteydessä toimiva Kvarter5-ravintola on myös yksi Ahvenanmaan arvostetuimmista.

Lukuisten museoiden, luontonähtävyyksien ja ostospaikkojen lisäksi kävelymatkan päästä löytyy muun muassa kasino, elokuvateatteri sekä pakopelejä ja virtuaalitodellisuuselämyksiä tarjoavia pelihuoneita.

Kokematon kotimaa

Uusia elämyksiä löytyy meille suomalaisille lähempääkin kuin maapallon toiselta puolelta. Historiallisestikin merkittävä Ahvenanmaa on monelta vielä kokematta, vaikka kaukomaille matkailukin on jo arkipäivää.

Matka läheiselle mutta silti omaleimaiselle Ahvenanmaalle on ympäristön kannalta hyvä valinta – ja käyttäessäsi Joutsenmerkittyjä palveluja tietysti entistäkin parempi.

Pommern ja Ålandhotelsin myös omistama Hotelli Savoy ovat Ahvenanmaan ainoita Joutsenmerkittyjä hotelleja. Ehkä sinunkin lomakohteesi löytyy tänä kesänä lyhyen laivamatkan päästä Ahvenanmaalta – ja yösija Joutsenmerkitystä hotellista?

Hyväksy seuraavat evästeet, jotta voit katsoa videon: statistics, marketing.

Kuvat: Ålandhotels, Visit Åland