Kuva työskentelystä Kirjapaino Ässän painokoneella. Kuva: Kirjapaino Ässä

Kirjapaino Ässälle Joutsenmerkki: ”Siinä huomasi, että mehän olemme tehneet asioita oikein”

Jyväskylästä löytyy nyt täyden palvelun painotalo, jossa ympäristö huomioidaan aina painopaperista- ja kemikaaleista energiankulutukseen ja jätehuoltoon asti. Siitä kertoo Kirjapaino Ässän ansaitsema Joutsenmerkki.

Kun Kirjapaino Ässällä ryhdyttiin tavaamaan Joutsenmerkin kriteerejä, toimitusjohtaja Jari Konttisen ensireaktio oli pieni järkytys. Vaatimuksia oli paljon.

– Sitten kun niitä katsoi tarkemmin, huomasi että kyllähän me tästä piste saadaan ja niin edespäin. Siinä huomasi, että mehän olemme tehneet asioita oikein, Jari Konttinen sanoo.

Huoli ylitsepääsemättömän monimutkaisesta pykäläviidakosta hälveni nopeasti. Vaatimuksia saatiin ruksattua listalta, pisteitä kertyi ja lopulta Joutsenmerkki myös myönnettiin Kirjapaino Ässälle.

– Asiakkaat ovat tänä päivänä hyvin kiinnostuneita ympäristöasioista ja sertifikaateista kysytään. Toisaalta monet merkit mielletään vain materiaaleihin liittyväksi asiaksi. Joutsenmerkki pisti miettimään koko tuotantoprosessia, myyntijohtaja Soile Konttinen puolestaan kertoo.

Joutsenmerkki huomioi tuotteiden koko elinkaaren, raaka-aineista valmistukseen ja lopulta kierrätykseen asti. VTT:n mukaan esimerkiksi sanomalehden hiilijalanjäljestä noin puolet aiheutuu paperin valmistuksesta, mutta painamisenkin osuus on merkittävä, noin 12 prosenttia – muista ympäristövaikutuksista kuten kemikaalien käytöstä puhumattakaan. Painomenetelmät voivat vaikuttaa myös painotuotteen kierrätettävyyteen.

Siksi Joutsenmerkittyjen painotuotteidenkin kriteerit koskevat paitsi painopaperia, myös esimerkiksi painokemikaaleja, energiankulutusta ja jätteitä. Kriteerit koostuvat kaikille pakollisista vaatimuksista sekä valinnaisista pistevaatimuksista, joista on kerättävä vähintään tietty määrä pisteitä.

Dokumentoitua energia- ja materiaalitehokkuutta

Kirjapaino Ässän valmiudet Joutsenmerkin saamiseen olivat hyvät. Uudet painokoneet ovat energiankulutukseltaan alhaisia, tilojen valaistus on hiljattain uusittu energiatehokkaaksi ja esimerkiksi kasvipohjaiset painovärit ovat olleet käytössä jo vuosia.

Dokumentointi on iso osa Joutsenmerkin vaatimaa työtä. Ympäristön hyväksi tehty työ on pystyttävä osoittamaan luotettavasti.

– Prosessissa oli kaiken kaikkiaan viisi henkilöä, joista jokainen etsi oman alueensa tiedot, ettei se kasaantunut yhdelle tai kahdelle ihmiselle. Tuotannon puoleltakin saatiin näkemykset ja silloin kaikki menee aina helpommin, Soile Konttinen kertoo.

Kirjapaino Ässän hakemuksen käsitteli Joutsenmerkin johtava asiantuntija Harri Hotulainen. Asiantuntemuksesta oli apua esimerkiksi Kirjapaino Ässän etsiessä korvaajia tietyille täysin uusille painoprosessin aineille, joita ei tietokannoista löytynyt.

– Kun tuli vastaan aineita, joita ei itse löydetty, Harri auttoi siinä, Soile Konttinen sanoo.

Joutsenmerkki vaatii myös materiaalitehokkuutta. Pistevaatimuksilla rajoitetaan esimerkiksi painopaperin hukkaa. Kirjapaino Ässän jätepaperin määrästä ei ollut tarkkaa tietoa jätehuollon palveluntarjoajallakaan, mutta tilanne korjattiin ja nyt hävikkiä seurataan tarkasti.

Painotuote tarkastelussa Kirjapaino Ässällä. Kuva: Kirjapaino Ässä

Luottamusta herättävä merkki

Monet vuonna 1993 perustetun Kirjapaino Ässän ensimmäisistä asiakkaista käyttävät yrityksen palveluja edelleen. Suurin osa painotalon asiakkaista on yrityksiä, mutta yksityishenkilökin voi piipahtaa paikalla ja teettää vaikka juhlien kutsukortit. Perinteisen offset-painotekniikan rinnalle tulleet digipainokoneet mahdollistavat myös pienten kappalemäärien painamisen edullisesti ja ympäristöä säästäen.

Korona-aika näkyy välillisesti myös painoalalla, kun etenkin matkailualan yritykset miettivät hankintojaan aiempaa tarkemmin.

– Yksikään asiakas ei ole lähtenyt kokonaan pois, mutta sellaista on, että vaikkapa vanhoilla esitteillä mennään ehkä vähän pidempään, Jari Konttinen kertoo.

Hankinnoissa ympäristöarvot korostuvat jatkuvasti enemmän. Joutsenmerkin etuna on, että se tunnetaan laajasti myös muista tuoteryhmistä, kuten vaikkapa pesuaineista.

– Kyllä se on kilpailuetu. Hyvä ja luottamusta herättävä merkki, Soile Konttinen sanoo.

Vaajakoskella toimiva Kirjapaino Ässä on Jyväskylän seudun ainoa Joutsenmerkitty painolaitos. 15 henkilöä työllistävä yritys tarjoaa painotuotteita laidasta laitaan, esimerkiksi lehtiä, julisteita, kirjekuoria tai vaikkapa mainospahveja.

Kuvat: Kirjapaino Ässä