Joutsenmerkitty lomakohde on ympäristölle parempi valinta

Kotimaanmatkailu on ollut kasvava trendi jo pitkään ja tänä kesänä sen suosion odotetaan räjähtävän käsiin. Joutsenmerkin avulla Suomi-lomasta voi tehdä entistä vastuullisemman.

Suomalaisten huoli ilmastonmuutoksesta vaikuttaa vahvasti lomakohteen valintaan. Monet kantavat kortensa kekoon matkustamalla mieluummin kotimaassa kuin valitsemalla ilmastoa saastuttavan lentomatkan päässä olevan aurinkoloman.

Kotimaanmatkailu on maailman nykytilassa paitsi turvallista myös vastuullista. Vaikka matka lähelle on jo lähtökohtaisesti kestävämpi valinta kuin matka kauas, voi kotimaan matkakohteen valita ympäristöä huomioiden.

Oli suunnitelmissa sitten road trip Suomen halki, rentoutuminen Ahvenanmaan saaristossa tai uuteen ”kivaan kesäkaupunkiin” tutustuminen, löytyy näihin lomatarpeisiin runsaasti Joutsenmerkittyjä vaihtoehtoja.

Joutsenmerkki sopii moneen lomatarpeeseen

Jos kesälomallaan aikoo matkustaa, tulee ensimmäisenä eteen tietysti matkakohteen valinta. Monet haluaisivat matkallaan yhdistää kaupunkiloman ja luontomatkailun, mikä onnistuu kotimaanmatkalla monipuolisesti.

Miltä kuulostaisi esimerkiksi seikkailu Keski-Suomen kukkuloiden kaupunkiin Jyväskylään tai Pohjois-Karjalan vireään maakuntakeskukseen Joensuuhun, jotka tarjoavat kaupunkikokemuksen lisäksi myös upeita luontoelämyksiä? Näissä kohteissa majoitus hoituu ympäristöystävällisesti Joutsenmerkityssä GreenStar– tai Scandic-hotellissa.

Ympäristömerkityistä hotelleista osa on jo auki ja loput avaavat toimipisteitään kesän aikana. Joutsenmerkki hotellissa tarkoittaa, että hiilidioksidipäästöt ovat vähäisemmät, veden kulutus on alhaisempi, jätteiden määrää on vähennetty ja lajittelu on tehokasta.

Vastuullinen lomailija kunnioittaa ympäristöä myös retkeillessä. Jos kaupunkiseikkailuun yhdistää patikointiretken luonnon helmassa, on hyvä muistaa retkietiketti. Retkietiketti muistuttaa käyttämään ainoastaan merkittyjä reittejä ja leiriytymään vain sallituille paikoille.

Jos perinteinen hemmotteluloma on enemmän omaan makuun, kannattaa suunnata esimerkiksi Joutsenmerkittyyn Järvisydän-hotellikylpylään upean Saimaan rannalle.

Parhaisiin lomiin kuuluu myös hyvä ruoka. Kulinaristi herkuttelee vastuullisella menulla, joka Joutsenmerkityssä ravintolassa voi sisältää esimerkiksi kasvisruokaa, paikallisia luomuelintarvikkeita sekä kestävästi pyydettyä kalaa.

Nämä ja monet muut ympäristömerkityt lomakohteet löydät Joutsenmerkin lomakartasta täältä.