Joululahjoja

Ympäristömerkkien vinkit vähän vihreämpään jouluun

Jouluostosten keskellä kannattaa pitää myös ympäristö mielessä. Kertakäyttöistä halpatavaraa ei kaipaa sen enempää lahjansaaja kuin ympäristökään.

Joulu tekee tuloaan ja monella valmistelut on jo täydessä vauhdissa. Varsinkin lahjaostoksilla maltti on valttia.

– Joulu on antamisen aikaa ja ilon juhla, mutta valtava kulutusjuhla sen ei tarvitsisi olla. Esimerkiksi moni elämyslahja on tietysti ympäristölle hyvä vaihtoehto, mutta usein lahjansaajallekin tavaraa mieleisempi, Ympäristömerkintä Suomen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Minna Kinnari muistuttaa.

Silti tuoreen kyselyn mukaan joka kymmenes suomalainen aikoo hankkia joululahjoja kiinalaisista halpaverkkokaupoista.

Lahjaostoksilla kannattaisi sen sijaan suosia kestäviä, kierrätettyjä ja ennen kaikkea juuri lahjansaajalle varmasti mieleisiä vaihtoehtoja.

Kertakäyttöisyyttä kannattaa välttää myös lahjojen paketoinnissa. Useimmat lahjapaperit eivät sovi paperinkeräykseen vaan päätyvät sekajätteeksi. Kotoa voi hyvinkin jo löytyä paketointiin sopivia papereita tai kankaita, jotka voi vielä joulun jälkeen kierrättää yhä uudelleenkin.

Joskus voi myös antaa lahjaksi omaa aikaa. Esimerkiksi perheen nuoren askartelema lahjakortti suursiivoukseen ilahduttaa varmasti vanhempia.

– Myös jouluvalmisteluissa voi tehdä monia ympäristölle parempia valintoja, ruoanlaitosta siivoukseen ja koristeluihin. Kierrätysmateriaaleja ja ympäristömerkittyjä tuotteita kannattaa hyödyntää, Kinnari sanoo.

Ympäristömerkkien vinkit jouluun

  1. Koristeet kuntoon. Monien kaapeista löytyy jo monen sukupolven jouluja palvelleita koristeita. Uusien, vain kerran vuodessa käytettävien koristeiden hankkimista kannattaakin harkita tarkasti. Voisiko vanhoja vaikka tuunata?
  2. Enemmän elämyksiä, vähemmän tavaraa. Esimerkiksi ravintolan tai hotellin lahjakortti on monelle vastaanottajallekin tavaraa mieleisempi lahja, ellet ole aivan varma, mitä lahjansaaja haluaisi. Jos tavaralahja on kuitenkin jo mielessä, voisiko sen hankkia käytettynä?
  3. Hyödynnä kierrätysmateriaaleja paketoinnissa. Esimerkiksi sanomalehteen tai ylijäämäkankaaseen käärityn paketin voi koristella kauniiksi lahjanarulla tai rusetilla. Lahjapusseja on hyvä käyttää useaan kertaan.
  4. Energiatehokkaampaa tunnelmaa. Valitse kynttilöiksi Joutsenmerkityt tai LED-kynttilät. Esimerkiksi Joutsenmerkittyjen steariinikynttilöiden hiilijalanjälki on jopa 60 % parafiinikynttilöitä pienempi.
  5. Kata pöytä kestävämmin. Monet tuotteet keittiöön ja kattaukseen voit valita ympäristömerkittynä, leivinpapereista servetteihin.
  6. Herkuttele myös kasviksilla. Perinteiseen joulupöytään kuuluukin monia kasvisruokia, kuten laatikoita. Mitä muita kasvisherkkuja keksisit?
  7. Vähennä ruokahävikkiä. Jouluruokaa syödäänkin usein vielä pitkään pyhien jälkeen, mutta huolehdi kuitenkin, etteivät herkut jää jääkaapin perukoille.
  8. Lajittele jätteet. Esimerkiksi joulukalenterit, konvehtirasiat ja tuotteiden pakkauspahvit kartonkikeräykseen, muoviosat muovinkeräykseen. Kinkunrasvat voit laittaa suljetussa astiassa sekajätteisiin tai viedä mahdolliseen erilliskeräykseen. Pienet rasvamäärät voi imeyttää paperiin ja laittaa biojätteisiin – ei koskaan viemäriin.