Hyvinkäälle valmistui Suomen ensimmäinen Joutsenmerkitty päiväkoti

Tällä viikolla käyttöön otettava Hyvinkään kaupungin omistama Kenttäkadun päiväkoti sai Joutsenmerkin ensimmäisenä Suomessa. Päiväkoti täyttää tiukat ympäristö- ja terveysvaatimukset.

Joutsenmerkittyjen rakennusten kriteerit perustuvat elinkaariajatteluun. Kenttäkadun päiväkoti ovat energiatehokas, sen sisäilma on hyvä ja siinä käytetyt rakennusmateriaalit ovat turvallisia ja terveellisiä käyttäjille. Päiväkodin on rakentanut Teijo-Talot Oy.

– Energian käytön osalta laki sallii päiväkodin E-luvuksi enintään 170. Joutsenmerkin vaatimus on tiukempi eli 130. Kenttäkadun päiväkodin E-luku on 123, Joutsenmerkin kriteeripäällikkö Karin Bergbom havainnollistaa.

Joutsenmerkin kriteereistä uutena tekijänä on noussut mm. päivänvalokertoimen laskenta, ja siihen Teijo-Talot hankki ulkopuolista asiantuntija-apua.

– Myös meidän piti löytää itsestämme sisäinen kemisti ja uppoutua rakennustarvikkeiden ja -kemikaalien materiaalimereen ja niiden ympäristövaikutuksiin, tutustua puutavaran jäljitettävyysketjuun sekä elinkaariajatteluun, projektipäällikkö Heidi Karlsson Teijo-Talolta kuvailee.

Kenttäkatu on yhdeksänryhmäinen päiväkoti, jonka kerrosala on 2 062 neliömetriä. Rakennus koostuu kaikkiaan 29 tehdasvalmisteisesta moduulista sekä paikalla rakennettavasta väestönsuoja-osuudesta.

Valmiit moduulit toimitettiin tontille, jossa tapahtui ainoastaan moduulien asennus, talotekniikan yhdistäminen, loppusiivous sekä järjestelmien mittaus ja testaaminen käyttöönottoa varten. Tontilla käytettiin aikaa viimeistelytöihin noin kaksi kuukautta.

Kiinnostus Joutsenmerkittyyn rakentamiseen kasvussa

Kiinnostus Joutsenmerkittyihin päiväkoteihin on nousussa Pohjoismaissa. Ruotsissa on kolme Joutsenmerkittyä päiväkotia ja kaksi rakenteilla, Tanskassa on yksi.

– Muutkin asiakkaamme ovat olleet kiinnostuneita ympäristöystävällisestä rakentamisesta. Todennäköisesti tulemme jatkamaan Joutsenmerkki-rakentamista, koska olemme sen huolellisesti opetelleet tämän projektin myötä, Heidi Karlsson Teijo-Taloilta toteaa.

Hyvinkään kaupunki on sitoutunut kestävän kehityksen periaatteisiin. Kaupunki on esimerkiksi mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa -verkostossa (Hinku), jossa se on sitoutunut vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä 80 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

– Me Hyvinkäällä pidämme tärkeänä ympäristökasvatusta ja kuntalaisten ympäristötietoisuuden lisääntymistä. Uutta rakennettua ympäristöä suunnitellessa ja toteuttaessa lähtökohtanamme on ympäristön terveellisyys ja turvallisuus. Kenttäkadun päiväkoti on tästä oiva esimerkki, kaupunginjohtaja Jyrki Mattila toteaa.

Lapset suunnittelijoiden konsultteina

Osa Kenttäkadun päiväkodin lapsista on päässyt mukaan suunnittelemaan päiväkodin sisätilojen väritystä ja kalusteiden valintaa. Lapset suunnittelivat unelmiensa leikkiympäristöä myös päiväkodin pihalle. Toteutetusta pihasta löytyvät kaikki lasten toivomat elementit. Lasten suosikki oli trampoliini ja sekin löytyy sisätiloista.

Päiväkodin johtaja Päivi Paasonen kertoo, että lapset valitsivat värikkäitä, toimivia, turvallisia ja järkeviä ratkaisuja. Valittujen kalusteiden avulla lapset voivat rakentaa leikkitiloja ja toteuttaa toimintaansa muuntuvilla, helposti liikkuvilla tuotteilla.

– Hyvä oppimisympäristö tukee terveen itsetunnon sekä sosiaalisten ja oppimisen taitojen kehittymistä. Olennaisina tekijänä on sisäilman laatu ja siisteys, päiväkodin johtaja Päivi Paasonen toteaa.

Lasten osallisuus jatkuu elokuussa uudessa päiväkodissa. Lapset miettivät yhdessä, mihin sijoitetaan leikkivälineet ja pelit, mihin rakennetaan taidenurkkaus ja kuinka saadaan kirjasto tai lasten suosikit koti- ja autoleikki nopeasti perustetuiksi.

Lapsille on luvassa mukavia yllätyksiä syksyllä. Päiväkodissa on muun muassa Ulla Helkiön suunnittelema värikäs, upeasti kuvitettu, moniosainen kiipeilyseinä. Kaisa Berry on suunnitellut lasten iloksi pihalle leikittävän ja kauniin taideteoksen. Lähtökohtana oli päiväkodin luontoteema, joka näkyy pihassa joutsenhahmona.