
Kunnat eivät saa säästää ympäristön ja ihmisoikeuksien kustannuksella, sanoo suurin osa suomalaisista
Suomalaiset odottavat kuntien huolehtivan hankintojen vastuullisuudesta, vaikka säästöpaineet kunnissa ovat kasvaneet.
71 % suomalaisista katsoo, että kuntien hankinnoissa ei tulisi tavoitella säästöjä ympäristön ja ihmisoikeuksien kustannuksella. Vielä useampi on sitä mieltä, että kuntien tulisi näyttää esimerkkiä tekemällä vastuullisia hankintoja. Tuore kuluttajatutkimus (Kantar Agri 2025) osoittaa, että vastuullisuus on yhä keskeinen arvo suomalaisille.
Tutkimuksen perusteella erityisesti nuoret aikuiset haluavat kuntien huolehtivan hankkimiensa tavaroiden ja palveluiden sosiaalisesta ja ympäristövastuullisuudesta, vaikka julkinen talous on tiukilla. Naiset peräänkuuluttavat kunnilta vastuuta miehiä useammin.
Nuorten miesten näkemykset erottuvat kuitenkin selvästi muista miehistä. Esimerkiksi 18–29-vuotiaista miehistä 70 % kertoo äänestävänsä kuntavaaleissa mieluummin ehdokasta, joka tukee vastuullisia hankintoja. Kaikista miehistä näin vastasi 54 % ja kaikista suomalaisista 61 %.


Vihreiden, SDP:n ja vasemmiston kannattajat olivat muita useammin sitä mieltä, että kuntien tulee näyttää esimerkkiä vastuullisissa hankinnoissa. Muita harvemmin sitä mieltä olivat kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajat.
Yhteisiä julkisia varoja tulee käyttää vastuullisesti
Puoluekannatuksesta riippumatta suurin osa suomalaisista haluaa kuntien varmistavan, ettei hankittujen tavaroiden ja palvelujen tuotannossa käytetä lapsi- tai pakkotyövoimaa eivätkä ne aiheuta luontokatoa.
– Suomalaisten viesti päättäjille on selvä: yhteisiä julkisia varoja tulee käyttää ympäristön ja ihmisoikeuksien kannalta vastuullisesti. Joutsenmerkki, Reilu kauppa, Luomumerkki ja EU-ympäristömerkki yhdessä mahdollistavat monipuolisesti kestävämmät hankinnat, ja siksi haastamme ehdokkaat tämän äänestäjille tärkeän asian tueksi, kommentoi Ympäristömerkintä Suomen toimitusjohtaja Riikka Holopainen.
Vastuullisuusmerkkien Vaikuta hankinnoilla -kampanjan tarkoituksena on saada kunta- ja aluevaaliehdokkaat edistämään vastuullisia hankintoja omassa kunnassaan tai alueellaan. Vuoden 2021 kuntavaalien alla vastaavan sitoumuksen allekirjoitti noin tuhat kuntavaaliehdokasta.
Viime vaaleista yritysvastuusääntely on tiukentunut esimerkiksi yritysvastuu- ja kestävyysraportointidirektiivien myötä. Kunnilla on tärkeä rooli huolehtia, että hankinnat tehdään yrityksiltä, jotka noudattavat niille asetettuja velvoitteita, ja tarvittaessa tukea yrityksiä niissä.
Tutkimuksen tiedot
Kuluttajakyselyn toteutti Kantar Agri Ympäristömerkintä Suomi Oy:n, Reilu kauppa ry:n ja Pro Luomu ry:n toimeksiannosta. Tutkimuksen vastaajamäärä oli 1 036 ja se tehtiin tammikuussa 2025 sähköisenä kyselynä Kantar Gallup Forum -vastaajapaneelissa. Kohderyhmään kuuluivat 18–79-vuotiaat suomalaiset.
Puoluekanta määräytyi tutkimuksessa sen perusteella, mitä puoluetta vastaaja on ilmoittanut taustatietojen päivityshetkellä elo-syyskuussa äänestävänsä, mikäli vaalit olisivat kyselyhetkellä.