Ensimmäinen Joutsenmerkitty konsertti koettiin loppuunmyydyllä Olympiastadionilla – Katri Helenan ura sai upean päätöksen

Lauantai 16.8. jää historiaan niin suomalaisen musiikin kuin Joutsenmerkin merkkipaaluna. Katri Helenan jäähyväiskonsertista erityisen teki paitsi yli 60 vuotta jatkuneen uran päätös, myös tapahtumalle ansaittu ympäristömerkki.

Pohjoismaiden tunnetuin ja kuluttajien arvostama ympäristömerkki laajeni tapahtuma-alalle tänä kesänä. Ensimmäisenä Suomessa haasteeseen tarttui Warner Music Live ja vieläpä yhden vuoden suurimman konsertin yhteydessä.

Viimeisen illan valmisteluissa ympäristöasiat huomioitiin monipuolisesti aina energiankulutuksesta ruokapalveluihin ja kuljetuksista siivouskemikaaleihin. Kattavien selvitysten lisäksi monet Joutsenmerkin vaatimukset tarkistettiin vielä paikan päällä.

Joutsenmerkin asiantuntija Malin Lindfors vieraili tapahtumapaikalla lavarakenteiden noustessa stadionille. Tarkastuskäynnillä kurkattiin muun muassa siivouskomeroon, jotta käytetyt puhdistusaineet täyttävät vaaditut kriteerit, sekä tarkistettiin, että jätehuoneessa on asianmukaiset lajittelupisteet. Lisäksi varmistettiin, että tarjoiluista löytyy luomutuotteita sekä sertifioitua kahvia ja teetä.

Viimeinen ilta täytti Olympiastadionin

Katri Helenan uran päätöskonsertti keräsi vaikuttavat 42 000 katsojaa Olympiastadionille Joutsenmerkin liehuvien lippujen toivottaessa yleisön tervetulleeksi. Tunnelma oli lämmin ja haikea, kun laulajalegenda astui lavalle ja loppuunmyyty stadion kaikui ikonisten kappaleiden yhteislaulusta. Konsertin huipentuessa Katri Helena sai taustalleen Elämän tie -kuoron, joka koostui uuden sukupolven tähtiartisteista.

Joutsenmerkityt tapahtumat saivat suurimman mahdollisen lähtölaukauksen. Merkin laajentuminen tapahtuma-alalle on vuosien määrätietoisen työn tulos, ja tämä konsertti osoitti, että myös suuret ja unohtumattomat elämykset voidaan toteuttaa ympäristö huomioiden.

– On ollut hienoa päästä todistamaan, kuinka Joutsenmerkin uudet tapahtumakriteerit toteutuvat käytännössä. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman hyvää yhteistyötä Warner Music Liven kanssa, Lindfors summaa.