Webinaari: Ympäristömerkityt työvaatteet julkisissa hankinnoissa
Pohjoismainen ympäristömerkintä kutsuu niin työvaatteiden valmistajia, jälleenmyyjiä kuin hankkijoitakin keskustelemaan ympäristömerkkien mahdollisuuksista alalla.
Yhä useampi julkinen hankkija on kiinnostunut hyödyntämään ympäristömerkkejä myös työvaatteiden hankinnoissa. Tarjontaa on kuitenkin vielä rajallisesti, ja siksi Pohjoismainen ympäristömerkintä tuo alan toimijat yhteen jakamaan kokemuksiaan.
Kansainvälisessä webinaarissa 20.10.2025 klo 10–12 (Suomen aikaa) kuullaan esimerkiksi merkittävien julkisten hankkijoiden työstä tekstiilihankintojen ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Nybo Workwear puolestaan kertoo kokemuksistaan ympäristömerkittyjen työvaatteiden valmistajana.
Lisäksi luvassa on katsaus EU:n tekstiilistrategiaan ja aikaa keskustelulle.
Ilmoittautuminen on päättynyt. Kiitos osallistujille!