Totuus muovista on puolitotuuksia täynnä – vihatun ja rakastetun materiaalin kirjava historia

Kultakaloja muovipusseissa

Muovi on historiansa aikana ollut sekä luonnonvarojen pelastaja että liikakulutuksen ja kertakäyttöisyyden symboli. Entä tulevaisuudessa?

Muovi. Halpaa, huonoa ja ympäristölle haitallista, eikö niin? Sellainen ainakin on yleinen mielikuva. Niin ei kuitenkaan aina ollut.

Pelkistetysti muovi koostuu polymeeristä ja lisäaineista, joiden ei ole millään lailla välttämätöntä olla peräisin fossiilisista lähteistä. Ensimmäiset 1800-luvulla kehitetyt muovit olivatkin selluloosapohjaisia.

Varhaisilla muoveilla korvattiin esimerkiksi norsunluuta eri tuotteissa. Teollistuvan maailman moneen muovautuva ihmemateriaali oli siis omalla tavallaan ympäristön ja luonnon monimuotoisuuden pelastaja.

Norsun syöksyhammas
Ainakin jokunen norsu todennäköisesti säästi syöksyhampaansa – ja henkensäkin – muovin ansiosta. Kuva: Pawan Sharma / Unsplash

Selluloidiksi kutsutut materiaalit löysivät tiensä muun muassa biljardipalloihin, käyttö- ja koriste-esineisiin sekä musiikki-instrumentteihin.

Myös maailmaa melkoisesti mullistanut valokuvafilmi valmistettiin aluksi selluloidista, ennen kuin se räjähdysherkkyytensä takia – ja huomattavasta jännitysarvostaan huolimatta – korvattiin vähemmän pelottavalla selluloosa-asetaatilla.

Ennen muovien kehitystä valokuvien tallentamiseen oli 1800-luvulla käytetty lasista tai kuparista valmistettuja levyjä. On vaikea kuvitella, että valokuvauslevyillä olisi saatu laisinkaan aikaan liikkuvaa kuvaa – elokuvaa.

Muovi tarkoittaa kirjaimellisesti ”muovattavaa”

Ensimmäisen täysin synteettisen – ja fossiilisiin raaka-aineisiin – perustuvan muovin kehitti John Baekeland vuonna 1907. Keksijänsä mukaan nimetyn bakeliitin ensimmäisiä käyttökohteita olivat sähkölaitteiden eristeet, joihin aiemmin oli käytetty sellakkaa.

Bakeliitti on useimmissa käyttökohteissa jo korvattu muilla materiaaleilla, mutta sitä käytetään edelleen esimerkiksi lämmönkestävyytensä takia – vaikkapa paistinpannun kahva saattaa hyvinkin olla valmistettu bakeliitista.

Eri muovilaatujen kirjo laajeni 1900-luvulla kuitenkin vauhdilla.

Muovien markkinat kasvoivat voimakkaasti kiihtyvän teollistumisen ja elintason nousun lisäämän kysynnän myötä. Vuonna 2017 maailmassa tuotettiin jo lähes 400 miljoonaa tonnia muovia vuodessa.

Maailmanlaajuinen muovin tuotanto vuodesta 1950
Muovin suosio on kasvanut tasaisesti. Taulukko: Our World in Data

Eniten muovia kuluu tuotteiden pakkauksiin. Muita merkittäviä käyttökohteita ovat rakennukset, erilaiset kulutustavarat ja liikenne.

Räjähdysmäisen kasvunsa aikana muovi vakiintui käytännössä tarkoittamaan fossiilisista lähteistä valmistettua keinotekoista materiaalia.

Sanan varsinainen tarkoitus on tosin epämääräisempi: muovihan on vain jotakin muovattavaa.

Uhka vai mahdollisuus?

Kuluttajamarkkinat valloitettuaan muovi sai nopeasti maineen halvan kertakäyttöisyyden symbolina – siitä huolimatta, että helpon muovattavuutensa, eristävyytensä ja keveytensä ansiosta muovi mahdollisti monia edistysaskelia esimerkiksi energiatehokkuudessa.

Muovin ominaisuuksista ja alkuperästä seuraakin erikoinen paradoksi: muovi valmistetaan öljystä, mutta muovi myös pienentää liikennevälineiden polttoaineen – siis käytännössä öljyn – kulutusta.

Luonnonvarojen tehokkaan käytön näkökulmasta tarkastellen muovi onkin monissa käyttökohteissa jopa ylivoimainen vaihtoehtoihinsa, kuten puuhun, lasiin ja metalliin verrattuna.

Yksinkertaistetusti: kun muovituote on kerran tehty, se säästää keveytensä ja kompaktiutensa ansiosta elinkaarensa aikana enemmän fossiilisia polttoaineita, kuin sen valmistukseen on käytetty.

Muoviroskaa.
Muovia ei luonto nujerra. Kuva: John Cameron / Unsplash

Muovilla on tosin eräs varsin silmiinpistävä haittapuoli: se ei käytännössä hajoa luonnossa, joka ei tässä yhteydessä tarkoita, että materiaali olisi positiivisessa mielessä ikuisesti kestävä.

Ongelma korostuu erityisesti kertakäyttöisissä tuotteissa, joissa muovia vieroksutaankin nyt entistä enemmän.

Ympäristövaikutuksia arvioidessa tulisikin huomioida muutkin seuraukset, kuin kasvihuonepäästöt. Esimerkiksi vedenkulutus, eroosio ja maaperän pilaantuminen ovat huomionarvoisia seikkoja.

Kokonaisuutena muovi näyttää pärjäävän vertailussa silti varsin hyvin. Esimerkiksi ostoskassien vaihtoehtoisia materiaaleja on vertailtu paljon. Laskentatavasta riippuen puuvillakassia olisi käytettävä satoja tai jopa tuhansia kertoja, ennen kuin se on ympäristön kannalta muovikassia parempi vaihtoehto.

Ostoskassien vaihtoehtoisten materiaalien ympäristövaikutukset elinkaarensa aikana. Puuvillakassia olisi käytettävä tuhansia kertoja, ennen kuin se on muovikassia parempi vaihtoehto.
Ostoskassien vaihtoehtoisten materiaalien ympäristövaikutukset elinkaarensa aikana. Taulukko: Our World in Data

Fossiilisen muovin ongelmia ovatkin kasvihuonepäästöjen sijaan ennemmin kierrätysjärjestelmien alkeellisuus, luonnon roskaantuminen ja raaka-aineen ehtyvyys – jonain päivänä öljykin loppuu, vaikka se päivä olisikin vielä kaukana tulevaisuudessa.

Joistakin muovilaaduista on myös todettu irtoavan terveydelle haitallisia ainesosia. Vastaavia ongelmia voi tosin olla muillakin raaka-aineilla – mäntyöljytärpätillä alas huuhdeltu lyijyn kimpalekin loistaa ravintosuosituksissa poissaolollaan.

Ota tästä nyt sitten selvää

Yksinkertaisen ja yleispätevän vastauksen puuttuessa ollaan päädytty jokseenkin absurdiin nykytilanteeseen, jossa muovi toisaalla tuomitaan ympäristön pahimpana vihollisena, ja toisaalla muovista viinipulloa markkinoidaan lasipulloa ympäristöystävällisempänä vaihtoehtona.

Tuntuisi siltä, että muovi korvataan lasilla kun halutaan korostaa tuotteen laatua, ja päinvastoin lasi korvataan muovilla, kun halutaan korostaa tuotteen positiivisia ympäristövaikutuksia. Paitsi silloin kun asia onkin jostakin syystä aivan päinvastoin, ja muovia hyljeksitään ympäristöperustein.

Ei ihme, että kuluttajan voi olla vaikea navigoida erilaisten ympäristövaikutuksista esitettyjen väittämien viidakossa. Ainoa yhdenmukainen käytäntö näyttäisi olevan, ettei muovisia raaka-aineita korosteta, kun halutaan luoda positiivinen laatuvaikutelma.

Siitä huolimatta, että esimerkiksi ensiluokkaisella lujuudellaan markkinoidut lasikuitu ja hiilikuitu ovat käytännössä muoveja nekin, vaikkakin turboahdettuja sellaisia. Mieluummin puhutaan komposiiteista.

Kevyitä komposiittimateriaaleja suositaan esimerkiksi lentokoneissa
Kevyitä komposiittimateriaaleja – eli muoveja – suositaan esimerkiksi lentokoneissa. Kuva: Ethan McArthur / Unsplash

Lasi, puu ja monet metallit tuntuvat kaiketi ihmisten hyppysissä määrittelemättömän “aidoilta”, toisin kuin muovi. Kylmän tieteellisesti tarkasteltuna selitystä on vaikea keksiä, vaikka se tuntuukin kovin luontevalta.

Harva lienee silti metsässä tallannut sammalmättäästä spontaanisti syntyneeseen olutpulloon tai alumiiniseen hernekeittotölkkiin, sen enempää kuin luonnonmukaiseen hammastahnatuubiinkaan.

Paluu juurille

Entä paljon puhutut biomuovit? Termiä käytetään sekavasti sekä biopohjaisten että biohajoavien muovien yhteydessä. Selvennetään aluksi, mitä nämä termit oikeasti tarkoittavat.

Biopohjaisen muovin peruspolymeeri on fossiilisen öljyn sijaan peräisin esimerkiksi viljasta, tärkkelyksestä tai selluloosasta. Tällaisia muoveja siis olivat maailman ensimmäiset muovitkin.

Biopohjaisuus ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että materiaali hajoaisi luonnossa, mutta sitä voidaan kierrättää kuten fossiilistakin muovia.

Biohajoava muovi sen sijaan voi olla peräisin joko fossiilisista tai biologisista lähteistä. Olennaista on materiaalin suhteellisen nopea hajoaminen luonnossa. Hajoamisprosessi tosin riippuu huomattavasti olosuhteista, ja monet biohajoavat muovit soveltuvat lähinnä teolliseen kompostointiin.

Huonoimmillaan biohajoava muovi hajoaa jo matkalla kaupasta kotiin, tai käytön jälkeen pienemmiksi muovin palasiksi – niin kutsutuksi mikromuoviksi. Aidosti biohajoavalle muoville voi silti löytyä käyttökelpoisia sovelluksia.

Lupaavimmalta kuitenkin vaikuttaisivat biopohjaiset muovit, jotka voivat toki olla myös biohajoavia. Monet jo markkinoilla olevat biopohjaiset muovit kelpaavat sellaisenaan fossiilisten muovien tilalle esimerkiksi pakkausmateriaaleihin ja tekstiileihin.

Fossiilisen öljyn käytöltä vältytään, mutta vaihtoehtoiset raaka-aineet voivat tuoda mukanaan omat ympäristöhaasteensa. Ruoantuotantoon kelpaavan viljelysalan käyttö muovien raaka-aineiden tuotantoon ei ole paras mahdollinen ratkaisu sekään. Kestävämpiä tuotantotapoja kuitenkin kehitetään jatkuvasti.

Cyanobacteria in Lake Erie
Muovia on kokeellisesti valmistettu esimerkiksi syanobakteerien ja fotosynteesin avulla. Kuva: NASA

Merkittävä rooli on myös muovin kierrättämisellä, jonka ympäristöhyötyjä on arvioitu esimerkiksi Pohjoismaiden ministerineuvoston raportissa. Täydellisin ja kattavinkaan kierrätysjärjestelmä ei kuitenkaan voi täysin korvata uuden muovin tuotantoa, varsinkaan jos kysyntä jatkaa kasvuaan.

Best of Muovi

Yksinkertaista ratkaisua ei jälleen kerran ole, mutta ratkaisuja kyllä on, niin pieniin kuin suurempiinkin ongelmiin. Tavallinen kuluttaja voi löytää käytännönläheisiä vinkkejä esimerkiksi Ylen I love muovi -kampanjasta.

Todennäköisesti muovin tulevaisuus on ikään kuin kokoelma-albumi; parhaat palat pitkän uran kaikilta vaiheilta. Ikivihreitä kolmen soinnun radiohittejä selluloosasta, kokeilevampaa fuusiojazzia edistyneistä avaruusajan komposiiteista, ja vähän jotain siltä väliltä.

Ehkä muovi vielä luokin nahkansa onnistuneesti, ellei se tyydy soittamaan vain niitä varmoja mutta vuosi vuodelta huonommin yleisöön meneviä vanhoja hittejä.

Muovin teknisiä ominaisuuksia suurempi ratkaistava ongelma lienee se tuhlaileva kertakäyttökulttuuri, jota muovi liian usein edustaa.

Paluun tehneet vinyylilevytkin valmistetaan muuten PVC-muovista. Nähdäänköhän vielä savikiekkojenkin uusi tuleminen?

Kirjoittaja Mikael Heiskanen on Joutsenmerkin viestinnässä avustava journalismin amk-opiskelija.