Raskaana tai vastasynnyttänyt – kuinka suunnistaa kemikaaliviidakossa?

Monella raskaana olevalla tai vastasynnyttäneellä on huoli kemikaalien vaikutuksista sikiöön tai lapseen. Arjen kemikalisoituminen lisää terveysriskejä, mutta onneksi altistumista voi pienillä teoilla vähentää.

Pelkästään ihmisen tuottamia kemikaaleja on maailmassa noin satatuhatta ja uusia kehitetään jatkuvasti. Kaikkien vaikutuksia ei vielä edes tunneta. Joutsenmerkin kemikaaliasiantuntija Terhi Uusitalo kertoo, että etenkin useiden kemikaalien yhteisvaikutuksista eli ”kemikaalicocktailista” ei ole tarpeeksi tietoa. On mahdollista, että tietyt kemikaalit saavat yhdessä esiintyessään aikaan suuremman vaikutuksen.

– On tutkittu, että kun erilaisia kemikaaleja esiintyy samanaikaisesti, voi niiden summa olla esimerkiksi kolmen sijasta viisi – ne siis voivat lisätä toistensa vaikutusta tai tuoda yhdessä esiin jonkun uuden vaikutuksen.

Monella raskaana olevalla tai vastasynnyttäneellä on huoli kemikaalien vaikutuksista sikiöön tai lapseen. Raskauden aikana ihon pintaverenkierto voi lisääntyä ja näin ollen iholta voi imeytyä aineita verenkiertoon. Elimistöön imeytyvät kemikaalit kuten hajusteet saattavat päätyä äidinmaitoon saakka. Lapsi on myös aikuista herkempi kemikaaleille.

Onneksi kemikaalialtistumiseen voi itse arjessaan vaikuttaa. Uusitalo muistuttaa altistumisesta aiheutuvan terveysriskin riippuvan siitä, millaiselle pitoisuudelle kemikaalia käytännössä altistumme.

Vastuu lopulta yrityksillä

Haitallisia yhdisteitä voi löytyä yllättävistäkin paikoista. Hormonitoimintaa häiritseviä ftalaatteja on löytynyt leluista ja kuulokkeiden piuhoista. Pysyviä ja kertyviä palonsuoja-aineita on elektroniikassa. Formaldehydiä, ftalaatteja ja homeenestoaineita löytyy tekstiileistä. Hormonitoimintaa häiritseviä UV-filttereitä ja kertyviä biosidejä käytetään kosmetiikassa.

Kuluttajaa ei ole kemikaaliviidakossa jätetty täysin oman onnensa nojaan, sillä kemikaalien käyttöä rajoitetaan lainsäädännön avulla. Laaja EU-lainsäädäntö säätää muun muassa vaarallisimpien kemikaalien rajoituksista ja kemikaaleja koskevien tietojen toimittamisesta asianomaisille. Lopullinen vastuu markkinoilla olevien tuotteiden turvallisuudesta on kuitenkin aina tuotteita valmistavilla ja myyvillä yrityksillä.

Kuinka vähentää kemikaalialtistumista

Arjen pienet valinnat ja teot ohjaavat kemikaalivapaampaan maailmaan. Uusitalon mukaan helpoin vinkki on suosia kaupassa ympäristömerkittyjä eli Joutsenmerkittyjä tai EU-ympäristömerkittyjä tuotteita. Ympäristömerkki kieltää pahimpien aineiden käytön kokonaan ja vähemmän haitallisten aineiden käyttöä rajoitetaan. Joutsenmerkin vaatimukset ovat aina lakia tiukemmat.

Monet arjen tarpeet, kuten vessapaperit ja nenäliinat, saippuat sekä vaipat löytyy hyllyltä Joutsenmerkittyinä. Jos ympäristömerkkiä ei kuitenkaan tuotteesta löydy, voi etsiä muita kemikaaleista kertovia merkkejä. Esimerkiksi Ökötex-merkki tekstiileissä takaa pienemmän ja turvallisemman määrän kemikaaleja valmistuksessa. Koska tekstiilit sisältävät erilaisia kemikaaleja, olisi ne hyvä pestä aina ennen käyttöönottoa.

Kosmetiikkaa voi käyttää kohtuudella raskauden ja imetyksen aikana. Turhaa käyttöä suositellaan kuitenkin välttämään. Kun laajoja ihoalueita käsitellään esimerkiksi kosteusvoiteella, voi merkittävääkin verenkiertoon imeytymistä tapahtua. Hiustenvärjäystä ei raskauden aikana suositella. Jos hiuksiin kuitenkin väriä haluaa laittaa, suositellaan raidoittamista, sillä raitojen laittamisessa väri ei ole suorassa kosketuksessa päänahkaan, joten imeytymistä verenkiertoon ei silloin tapahdu.

Pienet lapset laittavat suuhunsa kaiken mahdollisen. Etenkin kodin elektroniikka, kuten kauko-ohjaimet ovat suosittua tavaraa. Esineistä voi kuitenkin irrota terveydelle haitallisia aineita, joten pikkulasten tulisi imeskellä vain lasten käyttöön tarkoitettuja leluja. Kun elektroniikkalaite lämpenee, vapautuu siitä enemmän kemikaaleja ilmaan. Uusitalo vinkkaa kodin säännöllisen imuroinnin olevan helppo tapa sisäilman puhdistamiseen.

Vanhoja leluja ei kannata käyttää, sillä EU-lainsäädäntö on tiukentunut ja esimerkiksi lelujen maaleissa on voitu käyttää aineita joita nykypäivänä ei enää sallittaisi. Vähemmän leluja tarkoittaa vähemmän kemikaaleja lastenhuoneessa, joten turhaa krääsää kannattaa välttää. Myös tarpeettomat aineet leluissa, kuten hajusteet, olisi hyvä kiertää kaukaa.

Liian ehdoton ei tarvitse kuitenkaan olla. Tärkein muistisääntö on Uusitalon mukaan turhien altistusten välttäminen.

– Kohtuus kaikessa on tärkein. Käyttämällä tuotteita harkiten pääsee jo pitkälle.

Lähteet: HUS, TUKES