Joutsenmerkityt Antell-henkilöstöravintolat viitoittavat tietä kohti vastuullisia palvelukokonaisuuksia

Joutsenmerkityssä ravintolassa tarjoillaan kestävämpiä ruokailukokemuksia. Ekologisuus näkyy niin ruokalistalla kuin ylläpitävissä toimissa. Joutsenmerkki on ennen kaikkea toiminnan kehitystä tukeva kumppani, kertoo Antellin kehityspäällikkö Karoliina Hannula.

Joutsenmerkityn ravintolan on täytettävä tiukat ympäristövaatimukset. Tarjolla tulee esimerkiksi aina olla kasvis- ja luomuruokaa eikä koskaan uhanalaisia kaloja ja äyriäisiä. Palmuöljy on pannassa eikä GMO-elintarvikkeita ainesosien seasta löydy.

Ekologisuus ei kuitenkaan jää ruoanvalmistukseen: Joutsenmerkki edellyttää ravintolalta huolellista lajittelua, ympäristöä kuormittamatonta siivousta ja ruokahävikin seurantaa. Monipuolisilla kriteereillä varmistetaan, että ympäristönäkökulma huomioidaan myös kiireen keskellä. Tärkeässä osassa on työntekijöiden kouluttaminen ja sitouttaminen ympäristötyöhön.

Henkilöstöravintoloiden vastuullisuus on myös työhyvinvointikysymys

Turun If:n henkilöstöravintolana toimiva Antell Aino sai vuonna 2018 Joutsenmerkin ensimmäisenä henkilöstöravintolana Suomessa. Sittemmin Antellin Joutsenmerkittyjen ravintoloiden joukkoon on liittynyt myös Antell Kiillon henkilöstöravintola. Antellin kehityspäällikkö Karoliina Hannula kertoo yhteistyön tuoneen mukanaan konkreettista tukea vastuullisuustyöhön.

Ravintoloissa asioivalle henkilöstölle on kyse arkisista mutta vaikuttavista valinnoista. Ekologinen ravintola tarjoaa parhaimmillaan ravintoa sekä asiakkaiden keholle että mielelle.

– Tarjoamamme palvelu ei ole pelkkää ruokaa, vaan monesta osa-alueesta koostuva kokonaisuus. Etenkin Joutsenmerkityissä ravintoloissa vastuullisuus nähdään isona osana hyvinvointia. Työhyvinvoinnin näkökulmasta merkittävää on myös ravinnon vaikutus työtehoon ja vireyteen, jota esimerkiksi monipuolinen kasvisruoka tukee, Hannula sanoo.

Hannulan mukaan vastuullisuus nousee entistä useammin esille asiakkaiden palautteessa.

– Ihmiset ovat yhä tietoisempia jättämästään jäljestä. Kasvisruoan menekki on selvästi kasvussa, ja asiakkailta tulee toiveita myös luomun suhteen. Ennakko-oletus on usein, että ekologisesta ruoasta ovat kiinnostuneet lähinnä toimistotyötä tekevät naiset. Nykyisin varsinkin kasvisruokaa toivotaan kuitenkin sukupuolesta ja alasta riippumatta, kertoo Hannula.

Henkilöstöravintoloilla on ympäristön ja ilmaston kannalta huomattava merkitys, sillä päivittäinen volyymi on suuri. Myös työnantajayritys voi kirittää käyttämäänsä henkilöstöravintolaa ekologisemmalle polulle edellyttämällä siltä luotettavaa ympäristömerkkiä.

Uusitut kriteerit kasvattavat luomun osuutta

Joutsenmerkin kriteerejä ravintoloille ja kongressikeskuksille uudistettiin viime vuonna. Uusien kriteereiden myötä edellytetty luomutuotteiden osuus on suurempi kuin aiemmin. Hannula pitää uudistusta myönteisenä asiana.

– Joutsenmerkin säännöllisin väliajoin kiristyvät kriteerit kirittävät meitä parempiin tuloksiin. Vaikka uudet kriteerit saattavat aluksi aiheuttaa ravintoloille pientä rimakauhua, saamme Joutsenmerkin suunnasta niin paljon tukea ja apua, että vaihe kerrallaan etenemällä prosessi on helppo, Hannula kertoo.

Joutsenmerkkiä voi hakea monenlaisille palveluille, kuten ravintoloille, lounasruokaloille, kahviloille ja suurkeittiöille. Hannula rohkaisee myös muita ravintola-alalla toimivia yrityksiä pohtimaan Joutsenmerkin tuomaa lisäarvoa ja vaikutusta koko alan kestävyyteen.

– Varmasti jokaisessa ravintolassa mietitään tänä päivänä vastuullisuutta. Jos tilanne on se, että halua kehittymiseen löytyy mutta käytännön puolessa on vielä parannettavaa, Joutsenmerkki on hirveän hyvä vetoapu omien ympäristövaikutusten tarkasteluun ja toiminnan kehittämiseen. Se ei ole päälle liimattava leima, vaan ennen kaikkea kumppani, jonka kanssa kuljetaan yhteistä polkua pitkin, Hannula tiivistää.