Retiisikuja 2 julkisivu

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – Fira suunnitteli ja rakensi Vantaalle Joutsenmerkityn talon

Rakennusliike Firan ensimmäinen ja VAV Asuntojen neljäs Joutsenmerkitty talo valmistui kesällä Vantaan Hiekkaharjuun. Onnistuneen hankkeen ja ansaitun Joutsenmerkin takasi huolellinen valmistautuminen.

Joutsenmerkitty Retiisikuja 2 tarjoaa 62 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa erinomaisten liikenneyhteyksien ja palvelujen äärellä, Tikkurilan kupeessa.

Rakennushanke eteni niin aikataulun kuin Joutsenmerkinkin näkökulmasta sujuvasti alusta loppuun. Rakentamisen lisäksi myös suunnittelusta vastanneella Firalla merkin vaatimuksiin perehdyttiin hyvissä ajoin.

– Tiesimme alusta asti, mistä pisteitä haemme ja kävimme vaatimukset tarkkaan läpi. Valmistautumisessa oli onnistumisen avaimet. Ympäristömerkinnän Oona Saariselta saimme myös aina nopeasti vastauksia kysymyksiin, Firan projektipäällikkö Juho-Pekka Koski kiittää.

Joutsenmerkin kriteerit koostuvat kaikille hakijoille pakollisista vaatimuksista sekä valinnaisista pistevaatimuksista, joista hakijan on kerättävä tietty pistemäärä.

Merkki vaatii rakennuksilta muun muassa energiatehokkuutta, kiertotalouden edistämistä ja tarkkaa laadunvalvontaa. Myös talossa käytettyjen rakennusmateriaalien on täytettävä tarkat vaatimukset, joilla edistetään muun muassa sisäilman laatua ja sertifioidun puutavaran käyttöä.

Kokonaisuus haltuun yhteistyöllä

Hakijalle Joutsenmerkin vaatimukset tarkoittavat, että työmaalla käytettävistä tuotteista on pidettävä huolellisesti kirjaa. Joutsenmerkityssä talossa tiedetään siis tavallistakin tarkemmin, mitä tuotetta mihinkin on käytetty.

– Dokumentoitavien tuotteiden määrä on tietenkin suuri ja tuotteiden käyttöä on valvottava tarkasti. Joutsenmerkin vaatimukset käsiteltiin alihankkijoiden kanssa jo neuvotteluvaiheessa, jotta kaikki tiesivät missä mennään ja mitä vaaditaan, Koski sanoo.

Rakennuttaja VAV Asunnoille Retiisikujan kohde on jo neljäs Joutsenmerkitty vuokratalo. Jo tarjouspyynnöistä lähtien oli siis hyvin tiedossa, mitä Joutsenmerkki käytännössä tarkoittaisi.

– Meille VAV:lla on tärkeää toteuttaa rakennuksemme mahdollisimman vastuullisesti. Tästä Retiisikuja on oiva esimerkki. Joutsenmerkki toi tähän työkalut, joiden avulla voimme osoittaa myös muille onnistumisemme. Urakoitsijana Fira varmisti Joutsenmerkin saavuttamisen suunnittelullaan, toteutuksellaan ja dokumentaatiollaan. Kiitos siitä, sanoo VAV:n rakennuttajajohtaja Antti Huurre.

Retiisikuja 2 Joutsenmerkki-kyltti

Ympäristönkin kannalta tehokasta rakentamista

Nykytrendin mukaisesti rakennuksen katolle asennettiin aurinkopaneelit, joista kertyi myös Joutsenmerkin hakemiseen tarvittavia pisteitä. Rakennuksen välipohjissa käytettiin vähähiilisempiä ontelolaattoja, ja koko rakennuksesta teetettiin myös hiilijalanjälkilaskelma.

Rakennusala onkin ympäristökuormituksen vähentämisessä avainasemassa.

– ESG-asiat ja vähähiilisyys ovat alalla arkipäivää ja asiakkaiden vaatimukset näiden suhteen ovat viime vuosina kasvaneet. Meillä Firalla kehitämme ympäristön huomioivia rakentamisen ja asumisen ratkaisuja, joiden avulla täytämme asiakkaiden kanssa yhteiset tavoitteemme, Koski kertoo.

Heti valmistumisen jälkeen viivästyksittä myönnetty Joutsenmerkki kertookin, että Retiisikujalla sekä ympäristö- että aikataulutavoitteet toteutuivat hienosti. Retiisikujan kohde luovutettiin tilaajalle nollavirheluovutuksena.