ABC Kaaren pesukatu - Kuva: HOK-Elanto, kuvaaja Lari Lappalainen

ABC Porttipuistoon jo HOK-Elannon kolmas Joutsenmerkitty autopesula

Maaliskuussa Vantaan Porttipuistoon avattu pesukatu on saanut Joutsenmerkin. Autopesun ympäristömerkki perustuu vedenkulutuksen ja kemikaalipäästöjen vähentämiseen. Lisäpisteitä palvelu saa esimerkiksi energiatehokkaiden ratkaisujen käyttämisestä.

HOK-Elannon kaikilla kolmella ABC Pesukadulla – Kaarella, Nihtisillalla ja Porttipuistolla – on nyt Joutsenmerkit. Neljäs suomalainen ympäristömerkki on pohjoissuomalaisella autopesulalla. Myös ABC:n 13 perinteisessä autopesuhallissa käytetään vain biohajoavia ja ympäristömerkittyjä kemikaaleja.

Perinteinen autopesu käyttää jopa 500 litraa ”tuoretta” vettä yhtä autoa kohti. Joutsenmerkityssä autopesussa maksimimäärä on 90 litraa puhdasta vettä. Hyvä lopputulos vaatii vettä kuitenkin enemmän kuin 90 litraa, joten muu käytettävä vesi on kierrätysjärjestelmän puhdistamaa. 80–90 prosenttia ABC Porttipuiston käyttämästä vedestä kierrätetään ja puhdistetaan bioreaktorien avulla.

– Neljä 25-kuutiometrin kokoista bioreaktoria, joiden sisällä on tietty bakteerikanta, käyttää ravintonaan kemikaaleja ja epäpuhtauksia, pesukadun toimittaneen Prowash Oy:n projektijohtaja Jyrki Lasonen selvittää.

Resurssitehokkuutta ja pienempiä päästöjä

Pesussa autosta irtoavat raskasmetallit ja öljyt kerätään talteen ja ne päätyvät erottimien kautta asianmukaiseen käsittelyyn, joten ne eivät rasita viemäriverkostoa ja sen kautta ympäristöä. Viemäreihin päätyvä vesi on niin ikään puhdistettua.

– Liikkumisen ympäristövaikutukset eivät rajoitu vain energiankulutukseen. Autopesulan Joutsenmerkki on osoitus ympäristön ja vesistöjen kemikaalikuorman vähentämisestä. Resursseja käytetään tehokkaasti ja päästöjä seurataan säännöllisesti, Joutsenmerkin asiantuntija Niina Tanskanen sanoo.

Pesukadun 40-metrinen linjasto kuljettaa auton valitun pesuohjelman läpi noin 5 minuutissa. Pesukatu ottaa autoja vastaan minuutin välein, eli noin 60 autoa tunnissa.

– Pystymme nyt tarjoamaan nopean, Joutsenmerkityn autopesun kaikkien kehäteiden tuntumassa, pääväylien lähellä. Kaari sijaitsee kehä ykkösen ja kolmostien, Nihtisilta kehä kakkosen ja Turunväylän ja Porttipuisto kehä kolmosen ja Lahdenväylän kainalossa, HOK-Elannon ABC-ketjun johtaja Hannu Houni toteaa.

ABC Porttipuiston pesukatu

  • biologinen vedenkierrätysjärjestelmä
  • ympäristömerkityt, biohajoavat kemikaalit
  • raskasmetallien ja öljyjen talteenotto
  • pelkästään uusiutuvaa energiaa