Siirry sisältöön

Sitoutuneet ehdokkaat

Jos vaalipiiriä ei löydy luettelosta, se tarkoittaa ettei kyseisestä kunnasta vielä ole sitoumusta allekirjoittaneita ehdokkaita. Olisitko sinä ensimmäinen?

Allekirjoita sitoumus

Vantaa

Anni Salonen

Anniina Kostilainen

Kuntien hankintojen vastuullisuudella on suuri vaikutus, sillä ne ohjaavat vastuullisuusmerkintöjen laajempaan käyttöön. Vastuullisuusmerkinnät ohjaavat tuotantoa ja kulutusta kestävämpään suuntaan. Julkisen sektorin vastuulla on toimia esimerkkinä vastuullisuuden edistämisessä.

Antero Eerola

Tein elokuussa 2020 valtuustoaloitteen siitä, että Vantaan kaupunki kiinnittää vahvasti huomiota hankintojen vastuullisuuteen. Taustalla oli julkisuudessa esillä ollut siivoojien riisto. Vantaa on sen jälkeen terästäytynyt vastuullisuusasioissa. Asia on vietävä vaalien jälkeen kaupungin strategiaan

Ari Jussila

Suomessa elintarvike on laadukasta ja hyvillä luontoarvoilla tuotettu. Julkisissa hankinnoissa lähiruokaa pitää suosia.

Elina Nykyri

Minulle on tärkeää, että kunnat toimivat vastuullisesti hankinnoissaan, koska se on sekä luonnon että ihmisten kannalta hyväksi. Hankitaan kotimaisia ja eettisesti tuotettuja tavaroita ja palveluita. Ruoan on hyvä olla kotimaista luomuruokaa. Hankinnoissa kuntien on syytä kunnioittaa ihmisoikeuksia.

Eve Rämö

Kuntatason eettisillä ja kestävillä valinnoilla voimme tehdä ison muutoksen kohti Vihreämpää tulevaisuutta. Kunnat tekevät isoja hankintoja ja on äärimmäisen tärkeää, että näitä hankintoja ohjaa yhdessä sovitut ja kestävät periaatteet.

Jenni Alasuutari

Hankinnat ovat kunnalle konkreettinen tapa osoittaa sitoutumistaan vastuullisuuteen.

Kunnat hankkivat suuria määriä tuotteita ja palveluita jatkuvasti ja voivat vastuullisilla hankinnoilla auttaa lisäämään vastuullista tuotantoa.

Jiri Mäntysalo

Hankintojen vastuullisuuden selvittäminen on aivan erityisen tärkeää siksi, koska myös kunnilla on iso rooli ympäristökriisin torjunnassa ja terveellisen elinympäristön ja hyvinvoinnin järjestämisessä asukkaille.

Johanna Lätti

Johanna Lätti

Tehdään vastuullisia valintoja. Huolehditaan siitä, että valinnat ja niiden kriteerit ovat avoimesti esillä myös kuntalaisille. Tulen vaatimaan vastuullisuutta ja avoimuutta päätöstenteossa. Teen töitä sen eteen, että avoimuudesta ja vastuullisuudesta tulee uusi tapa toimia.

Joni Tikka

Tukekaamme ekologisesti tuotettua lähiruokaa ja kotimaisia tuotteita. Muistakaamme myös, että ihminen on sekasyöjä.

Juha Malmi

Suomalaisten kannattaa suosia suomalaista lähiruokaa. Siten pystymme vähentämään kuljetusten aiheuttamia päästöjä ja samalla tukemaan suomalaisia paikallisyrittäjiä.

Jussi Särkelä

Vastuulliset hankinnat sisältyvät kokonaisvastuuseen ympäristöstä ja tulevaisuudesta. Ole moderni, ole vastuullinen.

Jussi Vähäkangas

Julkisten hankintojen kriteeri ei saa olla pelkkä hinta, tulevaisuudessa laatua ja kotimaisuutta sekä yhteiskuntavastuuta tulee painottaa hankinnoissa. Kilpailutuksissa huomioitava myös, että pienyritykset pystyvät kilpailemaan mukana.

Leila Mäkynen

Olen pyrkinyt omissa hankinnoissani ensisijaisesti suosimaan luomua, ympäristöystävällisiä sekä suomalaisia tuotteita. Vastuullisella ostamisella voimme parhaiten vaikuttaa omalta osaltamme luonnon ja ympäristön säilymiseen elinkelpoisena myös tulevaisuudessa

Maarit Raja-Aho

Hankinnoissa tulee laittaa etusijalle kotimaiset tuotteet ja palvelut sekä laatu. Mikäli mahdollista, lähiruokaa tulee suosia. Ympäristöystävällisyys ja kestävä kehitys on otettava myös huomioon.

Marja Salonius

Ymmärrän, että vastuulliset hankinnat ovat reilusti, rehellisesti ja ekologisesti valmistettuja tuotteita, jotka mielellään ovat myös kotimaisia ja lähialueilla tuotettuja. Niiden avulla tuetaan kotimaista tuotantoa, yrittäjyyttä, työllisyyttä ja puhtaan luonnon säilymistä

Mila Kangasniemi

Vastuullisten, kestävien ja ekologisten valintojen tulee olla helppoja ja arkisia meille jokaiselle.

Minna Kuusela

Ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävien ja vastuullisten hankintojen on oltava itsestäänselvyys kunnan toiminnassa. Koronan tuomaa talouskriisiä ja ilmastonmuutosta torjutaan myös näin. Lisäksi vastuullisilla hankinnoilla näytetään mallia yksittäisille kuntalaisille.

Minttu Sillanpää

Olen tehnyt yhdessä toisen kaupunginvaltuutetun kanssa valtuustoaloitteen kotimaisuusasteen nostamisesta Vantaan elintarvikehankinnoissa. Kannatan kotimaisia hankintoja. Ne synnyttävät työpaikkoja ja tuovat verotuloja, joiden ansiosta voimme parantaa julkisia palveluita, mistä me kaikki hyödymme.

Pekka Rautio

Ihminen on osa luontoa ja luontoa suojelemalla suojelemme lopulta itseämme. Vastuulliset hankinnat ovat tärkeä työkalu, jolla yhteiskuntaa ohjataan kestävään suuntaan.

Sanni Kupiainen

Kunnat tekevät merkittävän määrän hankintoja, joiden pohjana tulee olla vastuullisuus ja ekologisuus. Kunnat ovat merkittäviä suunnannäyttäjiä kuntalaisille. Kuntien yhteiskunnallinen merkitys hankinnoissa on merkittävä, eikä sitä voi sivuuttaa.

Solveig Halonen

Säde Heikinheimo

Vastuullisuus minulle tarkoittaa sitä, että haluan jättää mainion kotikaupunkini Vantaan, rakkaan kotimaani Suomen sekä kauniin Maa-planeetan tuleville sukupolville vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin mitä itse olen saanut edeltäjiltäni.

Teemu Purojärvi

Vastuullisilla hankinnoilla voidaan lisätä kansalaisten, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan luottamusta julkishallintoon.

Teija Toivonen

Kunnan tulee näyttää hyvää esimerkkiä ja pitää kaikissa valinnoissaan yhtenä oleellisena kriteerinä vastuullisuutta.

Tiina Tuomela

Ihmisoikeudet ja ympäristövastuu!  Kuntapäättäjänä voi merkittävästi vaikuttaa kuntien hankintoihin. On tärkeää käyttää vaikuttamisen mahdollisuutta!

Tuomas Suihkonen

Vantaan elintarvikehankinnoissa pitää lisätä kotimaisuusastetta. Kotimaiset hankinnat synnyttävät työpaikkoja ja tuovat verotuloja. Tämän ansioista voimme parantaa hyvinvointivaltiotamme.

Ville Rahkala

Vastuullisessa hankinnassa hankintahinnan ei suoraan tarvitse olla tärkein prioriteetti. Kun suositaan suomalaisia tuotteita, niin mahdollistetaan pienten ja paikallisten yritysten osallistuminen tarjouskilpailuun. Tämä lisää työpaikkoja, tuo lisää verotuloja ja mahdollistaa kohtuulliset työehdot.