Siirry sisältöön

Sitoutuneet ehdokkaat

Kuntavaaleissa 2021 lähes 1 000 ehdokasta ympäri Suomen sitoutui tukemaan vastuullisia julkisia hankintoja. Jos vaalipiiriä ei löydy luettelosta, se tarkoittaa ettei kyseisestä kunnasta ollut sitoumusta allekirjoittaneita ehdokkaita.

Oulu

Aira Lievetmursu

Vastuulliset hankinnat lähituottajilta ja kotimaasta tuovat työtä ja hyvinvointia sekä tukevat kestävää kehitystä.

Eero Tervonen

Olen erityisperheen isä ja vastaan muidenkin, kuin omasta kulutuksesta ja valinnoista. Perheessämme pidämme huolta siitä, että kaikki syömämme ruoka on terveellistä ja ravitsevaa.
Kulutamme vähän, kierrätämme kaiken yli jäävän ja hankimme järkevästi. Päättäjänä jatkan näiden periaatteiden mukaan.

Joni Meriläinen

Sitoudun ehdottomasti vastuullisiin hankintoihin omassa kunnassani Oulussa. Hankintoja ei tule tehdä pelkästään hinta edellä vaan huomioida kilpailutuksissa myös ympäristö, kotimaisuus sekä paikallisuus.

Jyrki Hänninen

Kuntien hankinnoissa pitää ehdottomasti suosia kestäviä valintoja.

Kaisa Päätalo

Me olemme vastuussa siitä millaisen elinympäristön jätämme lapsillemme. Osaltani haluan vaikuttaa siihen että lapsillamme on ympäristö jossa voi elää. Kuntien tulee tehdä hankintansa vastuullisesti ja ympäristöä kunnioittaen.

Maijaliisa Pollari

Mari Kärkkäinen

Vastuulliset hankinnat kantavat pitkälle tulevaisuuteen. Hankinnoissa tulee huomioida sekä paikallisuus, ympäristöystävällisyys että eläinten hyvinvointi. Eläinperäisten tuotteiden käyttöä tulisi vähentää yleisesti. Vastuullisuuskriteerit edistävät paikallisten yritysten mahdollisuuksia osallistua kilpailutuksiin.

Mika Pietilä

Hankinnat tulee tehdä vastuullisesti. Tärkeässä roolissa ovat osaavat ja asiantuntevat hankinta-asiantuntijat. Hinnan rinnalla hankinoissa on huolehdittava työehdoista, kestävästä kehityksestä ja lähituotannosta.

Pasi Karppinen

Sitoudun päätöksenteossa että hankinoissa otetaan huomioon kotimaisuus, paikallisuus ja että tuotteet/palvelut on vastuullisesti tuotettu. Minulle on tärkeää tietää esimerkiksi että minkälaista ruokaa lapseni syövät koulussa.

Pirjo Sirviö

Sisko Junttila

Haluan edistää lähi ja luomuruokaa kaikissa Oulun kouluissa ja laitoksissa. Annetaan mahdollisuus lähituottajille. Hinta ei saa olla ainoa peruste ruuan hankitaan.

Taina Laakso

Hankintaosaamista tulee vahvistaa. Hankinnat tehdään vastuullisesti silloin kun ihminen, ympäristö ja talous otetaan tasavertaisesti ja pitkäjänteisesti huomioon päätöksenteossa ja toiminnassa. Vastuullisilla hankinnoilla edistetään kuntalaisten hyvinvointia ja huolehditaan oman kunnan elinvoimasta.

Tuija Pohjola

Julkisten palvelujen tuottamisessa hankinnoilla on tärkeä rooli hyvinvoinnin edistäjänä, ympäristö- ja vastuullisuustavoitteiden saavuttamisessa. On huomioitava myös sosiaalinen työllistäminen. Kunnan hankintastategia on tärkeä työkalu.

Tuula Okkonen

Vastuullinen tuotanto tehdään työllä, josta maksetaan asiallinen palkka työehtosopimuksia noudattaen, sekä turvallisia työolosuhteita ja työsuhdeturvaa. Lapsi- ja orjatyövoimaa ei pidä hyväksyä. Vastuullisuus tarkoittaa globaalia huolenpitoa ympäristöstä ja kestäviä, uusiutuvia energiaratkaisuja.

Ville Rantala

Vastuulliset hankinnat kuuluvat kiinteästi meidän jokaisen vastuulle, myös omassa elämässä. Tämä sama vastuu korostuu myös kunnallisissa hankinnoissa, aina suunnittelua ja rakentamista myöten. Ehdokkaana ja valittuna valtuutettuna sitoudun ehdottomasti tähän.