Siirry sisältöön

Sitoutuneet ehdokkaat

Lähes 1 000 kuntavaaliehdokasta ympäri Suomen sitoutui tukemaan vastuullisia julkisia hankintoja. Jos vaalipiiriä ei löydy luettelosta, se tarkoittaa ettei kyseisestä kunnasta ollut sitoumusta allekirjoittaneita ehdokkaita.

Allekirjoita sitoumus

Lempäälä

Anne Crasner

Olen täysin samaa mieltä, että kuntien on näytettävä esimerkkiä ja tehtävä vastuullisia julkisia hankintoja. Vastuullisilla hankinnoilla saadaan aikaan sosiaalisia, taloudellisia ja kestävän tulevaisuuden mukaisia innovatiivisia palveluja.

Birgit Backlund-Palander

Elämä on arvokas, vaalin ja suojelen sitä parhaan kykyni mukaisesti. Ihmisen vastuu ympäristöstään on jakamaton. Eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen kokonaisvaltaisesti on yhteinen asia, se on arjen tekoja. Korostan kasvatus- ja opetustyön tärkeyttä ymmärryksen ja tahdon lisäämiseksi.

Tiina Wesslin

Kunnan hankintojen pitää olla eettisesti ja ympäristöystävällisesti tuotettuja. Niissä tulee ottaa huomioon ympäristöystävällisyyden lisäksi eläinsuojelunäkökohdat sekä yhteiskuntavastuu. Ympäristön ja eläinten hyvinvointia tukee mm. luomu-, lähi- ja kasvisruuan suosiminen kunnan ruokapalveluissa.