Siirry sisältöön

Sitoutuneet ehdokkaat

Lähes 1 000 kuntavaaliehdokasta ympäri Suomen sitoutui tukemaan vastuullisia julkisia hankintoja. Jos vaalipiiriä ei löydy luettelosta, se tarkoittaa ettei kyseisestä kunnasta ollut sitoumusta allekirjoittaneita ehdokkaita.

Allekirjoita sitoumus

Helsinki

Carita Perry

Elisa Tarkiainen

Joona Haavisto

Valtuustoon tarvitaan ilmaston puolustajia, kaupungit pystyvät vaikuttaviin ympäristötekoihin. Helsingin on syytä olla edelläkävijä ilmastonmuutoksen hillinnässä. Se on välttämätöntä jotta turvataan hyvää elämää myös tuleville sukupolville, ja samalla se on mahdollisuus tehdä asioita fiksummin.

Katja Ahopelto

Helsingin on näytettävä esimerkkiä hankinnoilla. Hankintaketjut on suunniteltava sekä hankinnat tehtävä taloudellisesti, sosiaalisesti että ympäristön kannalta vastuullisesti. Myös työntekijöiden yhdenvertainen palkkaus sekä kotimaisuus on otettava huomioon.

Laura Varjokari

Valitettavan usein hintakriteeri on esimerkiksi kilpailutuksissa se määräävä tekijä. Myös muilla kriteereillä tulisi olla tosiasiallista painoarvoa. Kunnat ovat merkittäviä ostajia, ja esimerkiksi myös pienillä lähituottajilla tulisi olla aito mahdollisuus kilpailla kuntien hankinnoista.

Niina Pakola

Vastuullisuus on sijoitus tulevaisuuteen! Kulutetaan harkiten, hankitaan viisaasti ja syödään hyvin!

Petra Urasto

Vapauden kivijalka on vastuullisuus, jonka tulee olla jokaisen päätöksen lähtökohta.

Sanna Kantola

Vastuulliset hankinnat edistävät kiertotaloutta, pienentävät hiilijalanjälkeä ja tukevat paikallista yrittämistä. Vastuullisten hankintojen avulla kehitetään parempaa tulevaisuutta ja innovoidaan uusia ratkaisuja. Vastuulliset hankinnat luovat myös uusia työpaikkoja Suomeen.

Seida Sohrabi

Jos me emme pidä luonnosta huolta, turha meidän on odottaa, että se pitää meistä. Ihmiskunta menestyy ja voi hyvin vain vastuullisella tekemisellä ja kunnioittamalla ympäristöä. Pidetään huolta kestävästä ja vastuullisesta tekemisestä. Yhdessä, hankinta kerrallaan!

Silva Mertsola

Helsinki pystyy hankinnoillaan ohjaamaan kaupungin kehitystä kestävämpään suuntaan.