Siirry sisältöön

Sitoutuneet ehdokkaat

Lähes 1 000 kuntavaaliehdokasta ympäri Suomen sitoutui tukemaan vastuullisia julkisia hankintoja. Jos vaalipiiriä ei löydy luettelosta, se tarkoittaa ettei kyseisestä kunnasta ollut sitoumusta allekirjoittaneita ehdokkaita.

Allekirjoita sitoumus

Lohja

Anu-Maria Sandelin

Unelmat ovat huomisen tulevaisuus.
Vaikuttaminen paremman huomisen puolesta alkoi jo eilen.
Kestävyys on kolmekantaista, taloudellista, sosiologista ja ympäsistöllistä.

Lotta Paakkunainen

Meidän tulee mahdollistaa kotimaisen ja lähiruoan hankinta ottamalla huomioon erityisesti laatuun, tuoreuteen, sesonginmukaisuuteen, kestävään kulutukseen ja ympäristöystävällisyyteen liittyviä näkökulmia ravitsemuksellisen laadun rinnalla. Kaikissa hankinnoissa tulee olla vastuullisuus huomioituna.