S-ryhmä haluaa olla vastuullinen edelläkävijä

S-ryhmä haluaa antaa asiakkailleen mahdollisuuden tehdä valintoja omien arvojensa mukaisesti tarjoamalla ympäristö- tai vastuullisuussertifioituja tuotteita eri tuoteryhmissä.

S-ryhmän päivittäistavarapuolella on lähes 500 tuotetta, joilla on Joutsenmerkki. 76 on oma merkki -tuotteita eli Rainbowta tai X-traa. Asiakas voi valita kaupassa esimerkiksi Joutsenmerkittyjä vauvanhoitotuotteita, konetiskiainetta, huuhtelukirkastetta, wc-puhdistusainetta, shampoota, saippuaa, aurinkorasvaa, nenäliinoja, käsipyyhkeitä jne.

 

-Haluamme tarjota kuluttajille vaihtoehtoja ja kehittää erilaisten ympäristömerkittyjen ja sertifioitujen tuotteiden ja palveluiden valikoimia tavoitteellisesti. Asiakkaiden odotukset ja toiveet sekä toisaalta toteutunut ostokäyttäytyminen vaikuttavat valikoiman kehittymiseen, kehityspäällikkö Sanni Pekkala (kuvassa) kertoo.

Joutsenmerkittyjen tuotteiden määrä S-ryhmän kaupoissa on kasvanut vuosien varrella.

-Kun esimerkiksi kehitimme Rainbow Sensitive -sarjaa, siinä lähtökohtana oli, että tuotteille haetaan Joutsenmerkkiä.

Myös viisi Sokos Hotellia on saanut Joutsenmerkin ympäristön huomioivasta toiminnastaan. Lisäksi kaikilla seitsemällä Suomen Radisson Blu -hotellilla on Joutsenmerkki. Myös EU-ympäristömerkillä merkittyjä tuotteita on valikoimissa erityisesti tekstiilipuolella.

S-ryhmän ravintoloissa käytetään paljon Joutsenmerkittyjä tuotteita. 250 tuotteen joukossa on muun muassa pesuaineita, suodatinpusseja, kynttilöitä, pehmopapereita ja servettejä.

Vastuullisuuden pääteemat

Vastuullisuusasiat ovat kuluttajille tärkeitä. S-ryhmä kysyikin asiakasomistajiltaan, mikä heidän mielestään on oleellista vastuullisuudessa. Vastausten perusteella syntyi S-ryhmän vastuullisuusohjelman neljä pääteemaa:

  • hyvinvointia osuustoiminnalla
  • henkilöstön hyvinvointi ja motivaatio
  • vastuulliset tuotteet ja palvelut
  • resurssitehokkuus

-Vastuullisuus on S-ryhmässä erittäin tärkeässä roolissa ja jatkammekin määrätietoisesti kohti tavoitettamme olla vastuullisuuden edelläkävijä omilla toimialoillamme, Pekkala kertoo.

S-ryhmän juuri julkaistun vastuullisuuskatsauksen mukaan ryhmän kokonaisjätemäärä väheni yli viisi prosenttia edellisestä vuodesta ja jätteiden hyötykäyttöaste nousi 88 prosenttiin. Toimitusketjujen valvonnan ja jäljitettävyyden eteen on tehty paljon töitä ja nyt jo lähes kaikissa Rainbow- ja X-tra-elintarviketuotteissa pääraaka-aineen alkuperämaatieto on merkitty tuotepakkaukseen.