Mäntysuovasta on moneen

Havu mäntysuopaliuos ja juuriharja

Perinteinen mäntysuopa on yhä monen kodin vakiovaruste. Raikkailta havuilta tuoksuvat puhtaat matot ovat lähes kaikille tuttuja, mutta perinteinen pesuaine sopii moneen muuhunkin.

Mäntysuopa keksittiin runsaat sata vuotta sitten Enso-Gutzeitin selluloosatehtaalla Kotkassa. Sellunkeiton sivutuotteena syntyi runsaasti mäntyöljyä, jota haluttiin hyödyntää. Vuonna 1913 kemisti-insinööri Alfons Hellströmin johtama tutkijaryhmä kehitti uuden tehokkaan saippuan eli mäntysuovan sekoittamalla tislattua mäntyöljyä, kaustista soodaa ja lipeää.

Ensimmäinen mäntysuopatehdas perustettiin Kotkaan jo vuonna 1920. Alkuperäinen palasaippuana myyty tuote vakiinnutti paikkansa suomalaisissa kodeissa varsin nopeasti. Vähintään yhtä suuren suosion saavutti myöhemmin nestemäinen mäntysuopaliuoskin.

Suosituinta mäntysuopa on yhä Suomessa, mutta sitä tai sen kaltaisia tuotteita käytetään jonkin verran myös muissa Pohjoismaissa ja esimerkiksi Pohjois-Amerikassa.

Perinteinen, mutta monipuolinen

Oikein käytettynä mäntysuopa on ympäristöä verrattain vähän kuormittava ja tehokas pesuaine. Tuotteen perusraaka-ainetta eli mäntyöljyä syntyy muun tuotannon sivuvirtoina, eikä se sisällä huonosti hajoavia tensidejä tai ylimääräisiä hajusteita.

Vesistöihin mäntysuopaakaan ei silti pitäisi päästää, sillä sen sisältämät hartsihapot voivat olla haitallisia kaloille. Vesistöjen suojelemiseksi mattolaitureita onkin siirretty rantavesistä kuivalle maalle. Yleensä itse matoista irtoava lika on kuitenkin vähäisiä pesuainemääriä suurempi haitta vesistöille.

Mäntysuovan tuoksu tuo monelle mieleen juurikin puhtaat matot tai vastapestyn saunan, mutta tuote sopii moniin muihinkin kodin siivous- ja puhdistustarpeisiin. Kokeile Joutsenmerkittyä mäntysuopaa esimerkiksi:

  • Yleispesuaineena (myös kylpyhuoneessa)
  • Uunin puhdistukseen
  • Tahrojen poistoon
  • Terassin ja ulkokalusteiden pesuun
  • Käsipyykkiin (vaahtoamisen takia ei suositella konepesuun)
  • Autonpesuun
  • Nariseviin saranoihin

Havu mäntysuopaliuos ja matto