Joutsenmerkityn omakotitalon harjakaisia vietettiin Kaarinassa

Suomen ensimmäisen Joutsenmerkkiä tavoittelevan omakotitalon harjakaisia vietettiin perjantaina 9.6.2017 Kaarinassa. Sami ja Salla Roihan projekti on arviolta puolivälissä.

Piispanristin Kinolla ei katsottu perjantaina elokuvaa, vaan vietettiin harjakaisia mielenkiintoisten esitysten parissa.

Sami ja Salla Roiha

Joutsenmerkin asiantuntija Heidi Vaarala valotti noin 40 vieraalle, mitä Joutsenmerkki tarkoittaa talossa.

Joutsenmerkitty talo

  • kriteerit perustuvat elinkaariajatteluun
  • energiatehokas
  • sisäilma on hyvä
  • talossa käytetyt rakennusmateriaalit ovat turvallisia ja terveellisiä

Roihan perheen talotoimittajaksi valikoitui HEVI kivitalot, joka innostui pilotoimaan Suomen ensimmäistä Joutsenmerkki-omakotitaloprojektia.

-Kyllä tämä on ollut positiivinen oppimiskokemus, HEVI kivitalojen myyntijohtaja Pasi Hirviniemi sanoi.

Harjakaisissa kuultiin myös muun muassa Roihan perheen omakotitalon poikkeuksellisista energiaratkaisuista sekä Carunan ja Fortumin terveisiä aurinkoenergian hyödyntämisestä yleensä.

Piispanristin Kinolla kuultiin ensi kertaa, että Kaarinaan aletaan nyt myös rakentaa Joutsenmerkkiä tavoittelevaa pienryhmäkotia traumataustaisille lapsille ja nuorille. Rakennuttajana on Merikratos.

Lisätietoa