HEVI kivitalojen pilottihanke: Suomen ensimmäinen Joutsenmerkitty omakotitalo

Suomen ensimmäisen omakotitalon, joka tavoittelee Joutsenmerkkiä, talotoimittajaksi valikoitui HEVI kivitalot. Toimitusjohtaja näkee ympäristöystävällisen ja terveellisen rakentamisen tulevaisuuden valoisana Suomessa.

HEVi kivitalot on suomalainen perheyritys, joka löytyy Kokemäeltä.

-Olemme viriili yritys, joka innostuu myös erikoisista hankkeista. Kun kuulimme, että Suomessa ei ole vielä yhtään Joutsenmerkittyä omakotitaloa, mutta muissa Pohjoismaissa taloja on jo satoja, innostuimme ajatuksesta, yrityksen toimitusjohtaja Lauri Pöyhönen kertoo.

Ajatuksen Joutsenmerkki-talosta esitti Sami Roiha alan messuilla ja nyt ollaan siinä pisteessä, että Roihan perheen taloa rakennetaan vauhdilla Kaarinassa Joutsenmerkin kriteerien mukaisesti.

Uusia väyliä ja lisää myyntiä

Joutsenmerkityn talon kriteerit perustuvat elinkaariajatteluun. Talo on energiatehokas,  sisäilma on hyvä ja talossa käytetyt rakennusmateriaalit ovat ympäristöystävällisiä ja terveellisiä.

HEVI kivitaloissa käytetään FinnEPS Oy:n valmistamia harkkoja, joiden kotimaisuus ulottuu valmistusmateriaaleihin asti. Talot ovat aina myös energiatehokkaita.

Joutsenmerkin saaminen vaatii perusteellista käytettävien materiaalien selvittelyä ja asioiden hyvää dokumentointia.

-Pilottiprojektista saatavat tiedot ja opit voimme hyödyntää seuraavissa Joutsenmerkki-projekteissa. Nyt meillä onkin jo alkamassa uusi Joutsenmerkki-kohde Tampereella.

-Tulevaisuudessa meillä on tarjota oma, Joutsenmerkitty talomallisto, Pöyhönen visioi.

Pöyhönen näkee ympäristöystävällisen ja terveellisen rakentamisen tulevaisuuden valoisana Suomessa.

-Roihan perheen kanssa toteutettava projekti poikii koko ajan uusia yhteydenottoja.  Olemme käyneet neuvotteluja myös useiden julkisten hankkeiden toteuttamisesta Joutsenmerkki-konseptillamme, Pöyhönen kertoo.

Lisätietoa