Joutsen NCC_visualusointi 1 logo

Suomen suurin Joutsenmerkki-talohanke käynnistyi

Vantaalle aletaan alkuvuodesta 2017 rakentaa uutta kerrostaloa, jonka on tarkoitus täyttää pohjoismaisen Joutsenmerkin ympäristökriteerit. Valmistuessaan se tulee olemaan suurin Suomessa toteutettu rakennus, jolle Joutsenmerkki myönnetään. Hakunilaan nouseva 127 asunnon kiinteistö tulee myös olemaan ensimmäinen Joutsenmerkitty kerrostalo pääkaupunkiseudulla.

Vantaan kaupungin vuokrataloyhtiö VAV Asunnot ja rakennusyhtiö NCC allekirjoittivat 30.12. urakkasopimuksen talosta, joka täyttää Joutsenmerkin tiukat kriteerit. Idea ympäristöystävällisestä talosta syntyi VAV:n toimitusjohtaja Teija Ojankoskelle Joutsenmerkin järjestämässä infotilaisuudessa elokuussa 2015.

– Kestävän kehityksen toteutuminen asumisessa on meille tärkeä asia, Ojankoski sanoo.

– Asumissektorin osuus energian ja luonnonvarojen kulutuksesta on Suomessa merkittävä. Siksi VAV haluaa tämän sektorin suurena toimijana kehittää ympäristöystävällistä rakentamista yhdessä alan asiantuntijoiden kanssa.

NCC:n ensimmäinen kohde Suomessa

NCC on rakentanut muissa Pohjoismaissa jo pitkään Joutsenmerkki-rakennuksia, mutta Suomessa kohde on sen ensimmäinen.

– Joutsenmerkki-rakentaminen on Suomessa vielä uutta, siksi huolellisella suunnittelu- ja valmisteluvaiheella takaamme, että merkin kriteerit esimerkiksi dokumentoinnin osalta täyttyvät,  NCC:n yksikönjohtaja Ilkka Leskelä kertoo.

– VAV Asuntojen ennakkoluuton asenne kestävää kehitystä kohtaan on toiminut tämän hankkeen inspiraationa. Tämä on antanut NCC:lle jälleen mahdollisuuden kehittää rakennusalaa ja tarjota erinomaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja yhteistyössä asiakkaan kanssa.

Vaikka kiinteistö toteutetaan Joutsenmerkin vaatimusten mukaisesti, ei tästä seuraa suurempia kustannuksia tuleville asukkaille.  Talon 127 asuntoa valmistuvat kohtuuhintaisiksi vuokrakodeiksi, jotka vuokrataan vantaalaisille samaan tapaan kuin muutkin VAV:n asunnot.

Tuleva Joutsenmerkki-kerrostalo valmistuu Hakunilan Kaskelantielle, entisen tiehallinnon varikon alueelle nousevaan uuteen asuinkortteliin. Rakennustyöt käynnistyvät alkuvuodesta, ja talon arvioidaan valmistuvan elokuussa 2018.

NCC vastaa sekä hankkeen suunnittelusta että toteuttamisesta. Arkkitehtisuunnittelun on hoitanut Arkkitehtitoimisto Kanttia2 Oy, taloteknisen suunnittelun Optiplan Oy ja rakennesuunnittelun A-insinöörit Oy.

Joutsenmerkitty talo
•    Joutsenmerkin kriteerit perustuvat rakennuksen elinkaariajatteluun.
•    Talo on energiatehokas.
•    Sisäilma on hyvä.
•    Talossa käytetyt rakennusmateriaalit ovat turvallisia ja terveellisiä.

Lisätietoa
Haluatko tietää tarkemmin mitä vaatimuksia Joutsenmerkin kriteerissä taloille on asetettu? Haluatko tietää kuinka monta Joutsenmerkittyä taloa on rakenteilla ja suunnitteilla kaikissa Pohjoismaissa? Lataa ja katso webinaaritallenne ”Menestystarina – Joutsenmerkki ja talot”.

Lataa webinaaritallenne
Kommentoi